maanantai 2. heinäkuuta 2012

Tahko MTB 120 (Tyhmä Edition)


Karate Monkey pakattiin matkaan. Välityksenä kiinteä 34x18 ja edessä 180 mm laikka. Kyllä sillä nyt yksi kierros piti selvitä.

Tankkauksen aikaansaamassa sokerihumalassa ja Buranapilvessä olin kuitenkin altis huonoille vaikutuksille. Matkalla Tahkolle annoin Matin puhua itseni vaihtamaan sarjaa 120 km matkalle. Matti lupasi ajaa samaa vauhtia sinkulallaan porukkalenkimeiningillä. Tingin vielä kaupan päälle lupauksen Buffista. Siitä se ajatus sitten lähti...

Kaikki varusteet, geelit ja välitykset ym. olin tietty suunnitellut yhden kierroksen mukaan. Eväitä sai lisää kaupasta, mutta pyörälle ei voinut enää mitään.

Ensimmäisen kierroksen alku meni vauhdikkaasti ja helpon tuntuisesti, mutta syke oli kokoajan tolkuttoman korkealla. Ensimmäisen 20 km aikana syke ei pudonnut alle 150 missään. Korkea syke lienee juuri väistyneen flunssan ansiota. Osaltaan keskisykettä nostaa varmasti myös se, että fixillä ei voi lepäillä alamäissä. Sykkeen seuraamisen lopetin tässä kohtaa ja tunnustelin enemmän kropan ääniä.
Myös Kinahmi ykkösen (ja muiden) tunkkaaminen oli jostain syystä käsittämättömän raskasta. Yleensä sen on köpötellyt rauhakseen siinä jonon mukana, mutta nyt joutui ihan tosissaan puskemaan, että pysyi letkassa. Ajo meni ihan hyvin johonkin 40 km paikkeille, jolloin alkoi pohkeissa tuntua krampin poikasta ja vähän myöhemmin reiden alkoivat olla kramppien rajoilla. Oli pakko lopettaa repiminen ylämäissä ja nautiskella enemmän motivaatiosalmiakkia ja suolaa. Vältin täydellisen jumikrampin joten matka jatkui hitaasti mutta varmasti.

Kahden viimeisen huollon välinen mutaränninousu oli taas pelkkää tuskaa ja vitutusta. En tiedä mikä tässä reitinosassa on vikana, mutta vihaan sitä yhtä paljon joka vuosi. Tässä kohtaa olin aika varma, että en lähde toiselle kierrokselle.

Kahden viimeisen huollon välinen vitutuspätkä toisella kierroksella. Kuvassa virnuilee itse agitaattori no 1.
Kuvaaja: Toni Lund.

Viimeiseltä huollolta El Granden nousuun meni hyvin ja krampit vähän helpottivat. El Grande meni jyrkimmät kohdat työntäen ja loivemmat polkien ihan kivuttomasti. Paljon etukäteen spekulaatiota herättänyt loppulasku meni lähinnä etujarrulla maaten ja jaloilla vauhtia hilliten. Laskun jyrkin osuuskin tuli mentyä "ajaen", mutta sydänkohtaus oli lähellä. Ei ollut minun taidoilla ja uskalluksella ilman joustoja ja kunnon jarruja ajettavissa oleva mäki. Eikä tietenkään pitäisikään olla, muutenhan se olisi aika laimea loppulaskuksi. Täpärillä varmasti oikeinkin jees.

Ensimmäinen kierros meni suunnileen aikaan 4h 45min. Täytin juomarepun ja nautiskelin vähän enemmän syötävää ja hörpittiin maalialueelle jätetyt Cokikset. Maalialueella oli myös jatkoaan arpova Toni, joka houkuteltiin mukaan toiselle kierrokselle. Sovittiin että ajetaan kimpassa ja käytetään aikaa justiin niin paljon kuin tarvitaan. Maalialueella tuhrattiin vartti ja jatkettiin matkaa klo 14.00.

Toisella kierroksella siirtymillä sitkutettiin reilua kahta kymppiä ja kaikki vähänkään jyrkemmät ylämäet tunkkasin suosiolla. Alkumatkaan vatsakin alkoi olla sekaisin eikä juotava meinannut läheteä imeytymään, mutta kinahmin takasuoralla olo taas helpotti. Reitin kunto oli huonontunut merkittävästi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Pehmeää mutaa riitti. Toinen kierros oli tasaista taistelua ja hidasta väkisin etenemistä alusta loppuun. Monet alamäetkin meni taluttaen kun oli voimat niin vähissä, että ei uskaltanut enää ajaa.

Maaliin ajettiin tyylikkäästi muodostelmassa ajalla 10h 45min 9s. Ei olisi ilman loistavaa ryhmähenkeä ja kannustamista onnistunut millään. Kiitos Matti ja Toni.

Maaliintulo oli muutenkin mahtavaa kun koko MTB-Turun porukka ja muita tuttuja oli vastassa hurraten. Can´t beat the fealing.

Pyörä itsessään toimi loistavasti, tosin juuri ennen lähtöä säätämäni jarru oli jotenkin uskomattoman raskas puristettava. Huomasin sen oikeastaan vasta jälkeen päin. Matkalla ajattelin, että kädet ovat vain puutuneet. Välitys 34x18 on periaatteessa ihan älytön 29 maastopyörään, mutta sillä sai säästeltyä itseään alamäissä ja siirtymillä. Ehkä 32 piikkinen olisi ollut parempiedessä. Paha sanoa.

Matkalla pyöräytin pari oppikirja OTB:tä, muutaman kerran eturengas hävisi nopeasti alta ja useamman kerran löysin itseni muuten vaan maasta. Sunnuntaiaamuna jalat tuntuivat ja näyttivät pesäpallomailalla hakatuilta.

Oikealla Toni ja vasemmalla Matti.
Kuvaaja: Tommi Jansson


Ajalla ja sijoituksella nyt ei oikeastaan ole mitään merkitystä tässä suorituksessa, mutta mainitsempa vain, että viime vuonna kaksi kierrosta taittui täpärillä aikaan 8h 43 min eli kaksi tuntia nopeammin huomattavasti nopeammalla radalla. Sää tosin oli helvetin kuuma kun tällä kertaa oli paikoin jopa viileä. Ja kuriositeettina mainittakoon vielä, että ensimmäinen 120 km vuodelta 2009 ryömittiin, niin ikään täpärillä, aikaan 10h 27min eli huikeat 20 min nopeammin kuin nyt. Johtopäätoksenä lienee, että minusta ei saa nopeaa kuskia tekemälläkään. Hidas, mutta sitkeä ja tyhmä.

Tuskin maltan odottaa mitä ensi kerta tuo tullessaan. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että ajan 120 km fixillä, niin olisin väittänyt kaveria mielisairaaksi.