Matka kohti tuntureita kulki Vaasan kautta Uumajaan upouudella Aurora Bothnia laivalla.
Noin viiden tunntin ajon jälkeen saavuimme Ammarnäsin kylään, jonne jätimme auton parkkiin.
Ensimmäinen aamu valkeni melko harmaana, mutta sateettomana. Telttapaikkakin varmistui valoisassa ihan nappi valinnaksi.
Päivän ensimmäinen etappi olisi Ajvák. Matka sinne kulki usean tunturin rinteitä myötäillen. Nuosua siis riitti, korkeimmillaan käytiin vähän reilussa 900 metrissä välillä laskien ja taas uudestaan kavuten. (Kuva: Peter Nylund)
Ruska oli ehtinyt ehkä jo vähän ylikypsäksi, mutta ei onneksi ollut vielä kokonaan ohi.
Puroja alueella onneksi riitti reilusti, joten vedensaatavuus ei olut ongelma.
Ylhäällä avautuva maisema oli valokuvauksellisen avara.
Tunturiylänkö oli harmaanakin päivänä huikean värikäs.
Ylängöltä tiputettiin alas reipasta alamäkeä, joka oli suurelta osin jopa ihan ajettavissa joskin melko tekninen. Laskua oli kahden kilometrin matkalla noin 300 metriä.
Ajvákista eteenpäin matka jatkui järvenrantaa myötäillen. Tämä osuus arvattiin jo ennalta reissun kyseenalaisimmaksi osuudeksi.
Reitillä ei ollut juuri kuvattavaa. Suurimmaksi osaksi märkää sekametsää. Mausteena muutama täysin pyörän kanssa etenemiseen soveltumatonta osuutta, kuten tämä suunnilleen 100 metriä korkea nyppylä, joka kannettiin ensin ylös ja toiselta puolelta alas.
Muutama tunti ennen hämärää sovimme, että pystytämme leirin ensimmäiseen kelvolliseen paikkaan. Erään puron tuntumasta löytyi rinteestä sopiva tasaisehko telttapaikka. Maisema oli ok, mutta maasto turhan märkä ja epämääräinen ollakseen erityisen loistava paikka leirille.
Telttapaikan puutteita päätimme paikata kokeilemalla onnistuisimmeko nuotion teossa läpimärässä metsässä. Ruotsissa jokamiehen oikeuksiin kuuluu tulenteko, jos ei ole metsäpalovaaraa. Märkyyden lisäksi haasteena oli, ettei meillä ollut kunnollisia työkaluja nuotion tekoon, kuten tarkoitukseen toimivaa puukkoa saati kirvestä. Tuohta, pikku risuja ja kuolleita oksia keräilemällä ja hiljalleen kokoa kasvattamalla saimme pidettyä liekin elossa. (Kuva: Peter Nylund).
Nuotio vaati melkoisen työn, mutta lopulta siitä saattiin yllättävänkin hyvä. Parhat letut hetkeen.
Aamu ei tarjonnut kovin suurta parannusta säähän. Itseasiassa satoi melkoisesti. Leirin purku sateella ei ole se retkeilyn hohdokkain toimitus. Onneksi matka jatkui taaas ylämäkeen niin montaa hetkeä ei tuntunut viileältä.
Ylhäällä oli tarjolla enimmäkseen märkää soista aluetta.
Biellojaure-järvelle asti reitti jatkui melko surkeana. Sää tosin näytti kokoajan parantumisen merkkejä. Järveltä alkavan reitin olemme ajaneet kerran ennenkin ja tiesimme sen olevan loistava. Tiesimme myös, että järven kulmalta lähtevä polku on melko tiukka ylämäki. Peter muisteli mäen yläpäässä olevan mukavan tunturi niityn, jonne päätimme tunkata lounastauolle.
Lounaan jälkeen jatkoimme vielä muutaman tunnin, kunnes karttaa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen ettei kannattanut jatkaa edemmäs hyvän telttapaikan löytymisen todennäköisyys ainakaan lähimpään tuntiin ei näyttänyt hyvältä. (Kuva: Peter Nylund).
Leiripaikka löytyi hienosta laaksosta pienen järven rannalta. Ja järven rannallahan ohjelmanumeroon kuului tietenkin iltauinti. Veden lämpötilakin oli peräti 5°C. Raikasta.
Uinnin jälkeen aidot Äidin kutomat villasukat tulivat tarpeeseen.
Aamu alkoi jälleen sateisena ja reitti oli alkuun nousevaa tunturisuota. Hetken noustuamme suo jäi taakse ja matka jatkui loivasti ylöspäin pääsääntöisesti ajokelpoisena. (Kuva: Peter Nylund)
Harjun päällä maisema taas aukeni ja polku parani loistavaksi. Edellisestä reissusta muistin täällä olleen pirun hienot näkymät, enkä ollut väärässä. Kuvat ei tee oikeutta, taaskaan.
Taustalla Syterskalet, jonka läpi kuljimme edellisellä reissulla.
Retki DH
Retki ei olisi täydellinen ilman perinteistä sateenkaariajokuvaa. (Kuva: Peter Nylund)
Reitti päättyi Kungsledenin risteykseen, josta käännyimme tällä kertaa kohti Aigerstugania ja Ammarnäsiä. Pienen tauon jälkeen jatkoimme puskemista ylöspäin kohti reissun korkeinta osuutta, joka kulki yli 1000 metrissä tuntureiden lomitse. Odotukset maisemista olivat korkealla.
Nousun aikana alkoi viiltävän kylmä tuuli, joka otti ikävästi niskaan vaikkei muuten erityisen kylmä ollutkaan.
Näkymä lähes nousun huipulta, juuri ennen kuin tunturin yli tulvi pilvi/sumu. Se niistä näkymistä.
Tunturin huipulla noin 200 metrin nousun jälkeen meitä odotti tervetullut taukotupa. Energiat olivat aika vähissä kivikkoisen loppunousun jälkeen.
Pidimme vähän pidemmän tauon energian ja lämmön palauttamiseksi. Retkiruokakin maistui siedettävältä. Vähän suklaata ja lämmintä kaakaota päälle, niin olo normalisoitui. (Kuva: Peter Nylund)
Tauon jälkeen matka jatkui sumun läpi tunkaten vaikeakulkuisessa kivikossa.
Maisemapaikka ilman maisemaa.
Sumuisen tunturiylängön jälkeen alkoi laskeutuminen kohti Aigerstuganin retkeilytupaa. Kyseinen lasku oli retken hauskin pätkä. Helpohko, harjanteen huippua seurannut uraa, joka laskin melko jyrkästi. Parin tunnin kapuaminen tuhlattiin muutamassa kymmenessä minuutissa, mutta hauskaa oli. Sumukin jäi ylös tunturin huipulle.
Aigertstuganin jälkeen olikin aika etsiä taas leiripaikkaa. Ja löysimmekin ihan kohtuullisen Ammarnäsin yli katselevan harjanteen reunan. Livenä uskomaton näköala.
Teltta kuvan keskivaiheilla. Muutaman metrin päässä parinsadan metrin jyrkänteestä.
Viimeinen kokonainen retkipäivä valkeni aavistuksen sumuisena. (kuva: Peter Nylund).
Hetken näytti, että valo veisi voiton, mutta odotteluamme ei palkittu ja päädyimme aloittamaan laskeutumisen kylää kohti usvan halki.
Näkyvyys parani suoraan verrannollisesti korkeudan pudotukseen suhteutettuna.
Matkan varrelta löytyi tämä komea vesiputous jonka edessä oli pakko ottaa "pyöräsi kuva". Putouksesta vesi ryöppysi näyttäväti pari kymmentä metriä syvään kanjoniin.
Alas päästyämme pistäydyimme Ammarnäsissä pienessä kaupassa hakemassa välipalaa ja viimeisen illan kunniaksi illallistarpeita.
Viimeinen päivä oli ollut ikään kuin varalta, jos matkanteko ei olisi sujunut odotetusti. Ylimääräinen päivä teki retkestä normaaliakin nautinnollisemman, koska ei ollut varsinaisesti mitään paineita etenemisen suhteen ja saimme valita leiripaikat maisema perusteisesti ilman, että oli pakko saavuttaa tietty matkatavoite.
Viimeiseksi päiväksi jäi tavoitteeksi vain kiivetä jonnekin Ammarnäsin pohjoipuolen tuntureista ja etsiä kiva leiripaikka.
Onnistuimme tehtävässä mielestämme vähintäänkin tyydyttävästi.
Herätys vähän normaaliakin aikaisemmin, että ehdimme varmasti ajoissa autolle ja matkalle kohti laivaa. Aamupalaksi vielä munakasta ja pekonia.
Kevyt laskettelu alas tunturilta ja asfalttia pitkin takaisin autolle sujui niin hyvällä aikataululla, että ehdimme hyvin käydä tunturipurossa pesulla. Suihkukin olisi kelvannut, emme ole ihan niin puristeja, mutta jostain syystä alueella oli meneillään välikausi ja suurin osa palveluista suljettuina.
Kotimatka Ammarnäsistä oli vähän turhan väsyttävä ja olimmekin kotona vasta n. 01.30. Silti matkana tuo on todella näppärä. Noin 4 + 5 h ajomatkat, joiden välissä odotteluineen n 4,5h laivamatka.
Kokonaisuudessaan täydellisyyttä hipova retki. Sää oli vähän vaihtelevaa, kuten tuntureilla sopii syyskuun lopulla odottaakin. Mukaan mahtui myös hyvän sään hetkiä (jotka toki korostuvat kuvissa). Matkaa kertyi yhteensä vähän reilu 100 km ja nousumetrejä karkeasti 2500.
