Vuoden "kilpailullinen" kokokohta oli viikonloppuna, kun
PePo:n järjestämä Mammuttimarssi starttasi lokakuiseen yöhön. Kisan nerokas konsepti on suunistaa annettujen koordinaattipisteiden kautta takaisin lähtöpaikalle. Rastipisteet julkaistaan viikkoa ennen tapahtumaa, jotta reitin ehtii suunnitella ja kartat tulostella. Rasteilta löytyvä koodi lähetetään tekstiviestinä kisakeskukseen. Yksinkertaista ja helppoa.
Tällä kertaa minulla oli aikaa ja intoa paneutua reitin suunnitteluun. Osittain oli myös vähän pakko, sillä Peter ei ehtinyt muilta kiireiltä kunnolla perehtyä reitiin ennen keskiviikkoa. Täytyy sanoa, että reitin suunnittelu oli yllättävän kiinostavaa puuhaa. Muutama ilta lipsahtikin aika pitkäksi kartoja tuijotellessa. Aika nopeasti selvisi, että reitti tulee olemaan aika raskas ja sisältämään väkisinkin muutakin kuin asfalttia. Mikä on ajamisen kannalta mielenkiintoisempaa, mutta tekee suunnistuksesta tietty työläämpää ja kaikesta hitaampaa.
Tämän vuoden joukkue oli
Tommilla vahvistettu viimevuoden joukkue (
Toni,
Peter ja minä). Tommille Mammutti oli ensimmäinen laatuaan, muille tämä oli jo kolmas. Joukkueen viidenneksi jäseneksi voi laskea Matin, joka juoksi 100 km reitin. Onnittelut vielä huikeasta suorituksesta!
Olimme kisapaikalla kerrankin hyvissä ajoin ja ehdimme laittaa kamat ja pyörät hyvin kuntoon ajallaan, mutta pienen kalustoprobleeman ansiosta onnistuimme (taas?) aavistuksen myöhästymään yhteislähdöstä.
Lähdimme siis vähän hosuen reitille ja varmaan tästä syystä ajoimme heti muutaman mutkan jälkeen harhaan. Kun kisa oli ollut käynnissä ehkä 10 minuuttia olimme noin 8 minuuttia muiden perässä. Alkoi sataa vettä...
Alun sähellyksen jälkeen homma lähti pyörimään kyllä ihan hyvin. Rastille 4 mennessä olimme saaneet kiinni melko paljon pyöräilijöitä ilmeisen hyvän reittivalinnan takia. Rastilla oli yllättäen myös mukava pulmatehtävä, jota ei ollut etukäteen ilmoitettu. Tehtävänä oli lutrata 3:n ja 5:n litran ämpäreillä tasan 4 litraa. (fiksumpi olisi suorittanut tehtävän ilman hanskoja...)
 |
Lutra lutra. Onneksi tehtävä oli heti alussa, joten aivot olivat vielä käynnissä.
Kuva: Peter Nylund |
Rastilta 4 alkoi hieno mutaränni, joka ei ollut kierrettävissä. Onnistuin suorittamaan oppikirjamaiset spedulipat suoraan mutaan. Ei voinut kuin nauraa ääneen. Onneksi joukuetoverit olivat tukena ja kamerat löytyivätkin alta aikayksikön.
 |
| Kuva: Peter Nylund |
Rasteille 5-6-7 ajaessa aloin viimein hahmottamaan kartan mittakaavaa ja maaston muotoja yhteen. Tästä eteenpäin pysyin kartalla hämmästyttävä hyvin.
 |
| Kuva: Tommi Jansson |
8 rastilla oli kiva pieni pisto jonnekin suolle. Kävimme noutamassa rastin jalkaisin, joka osoittautui loistavaksi päätökseksi. Pätkä oli ahdas ja tooodella pehmeä.
9-10-11-12 rastit sujuivat ilman suurempia kommelluksia. Ajan kulusta ei ole mitään hahmotusta. Lähetetyistä rastiviesteistä löytyy kuitenkin tieto, että pikkutunnit olivat jo kovaa vauhtia menossa.
 |
| Kuva: Tommi Jansson |
 |
Evästauko pidettiin tunnelissa, koska emme olleet ennen pitäneet evästaukoa tunnelissa.
Kuva: Peter Nylund |
Rastin 12 jälkeen suoritimme toisen varsinaisen pummimme. Väsymyksestä johtuen sekä Peter, että minä yksinkertaisesti katsoimme opastaulun nuolen osoittavan oikealle, kun todellisuudessa se osoitti vasemmalle. Joukkoharha. Emme onneksi ehtineet kovin kauas, mutta valitettavasti pummasimme jyrkkään alamäkeen. Ei kun takasin ylös ja reitille.
Ylämäestä puheen ollen nuuksion alueella on näemmä todella mäkistä. Kaikkialla oli nousua käsittämättömiä määriä. Tommin mittarin mukaan sitä kertyi yli 2000 metriä!
Seuraavat rastit 13-15 olivat Nuuksion kansallispuistossa. Eli tiedossa oli polkupyöräilykieltojen takia edestakaista ajelua ainutta sallittua itä-länsi suunnassa kulkevaa reittiä pitkin. Tässä vaiheessa huomasinmme Tonin olevan jo liian väsynyt jatkamaan matkaa. Aikaa meni melkoisesti ennen kuin ns. totesimme faktat ja ikävä päätös Tonin keskeytyksestä oli pakko tehdä. Saimme hoidettua
Tonin raatotaksille sopivaan noutopaikkaan lämmittelemään Tommin loihtimalle nuotiolle jonka jälkeen pääsimme jatkaman matkaa. Jälkeenpäin voimme onneksi todeta, että päätös oli varmasti oikea, sillä aikaa ei jäänyt muutenkaan juuri yli. Vaikka ajallisella tuloksella ei ollutkaan mitään merkitystä olisi matkanteko ollut niin hidasta, että se ei olisi ollut mielekästä kenellekään.
 |
| Peter ihastelee auringonnousua. Kattilan retkikeskuksessa. |
 |
| Kuva: Peter Nylund |
Rasti 16 oli marssin perinteinen uintirasti. Tällä kertaa pääsimme suorittamaan rastin valoisassa, sillä aurinko oli noussut rastin 15 jälkeen. Koska rasti oli melko myöhäisessä vaiheessa oli kisaajatkin ehtineet hajaantua ja olimme yksin suorituspaikalla. Perinteinen pilkkopimeässä suoritettu kaaos, jossa useat kilpailijat sekoilevat varusteidensa kanssa luo kyllä mielestäni ehdottomasti hienomman tunnelman. Nyt uinti oli lähinnä leppoisa suoritus, joka kylläkin piristi mukavasti. Rastin jälkeen nautiskelimme kisan ainoasta huoltopisteestä ja söimme parit makkarat ja lämpimät juomat.
 |
Ihanan raikasta.
Kuva: Tommi Jansson |
Rastille 17 valitsimme liian heikon reitin, joka loppui kesken ja pääsimme taas tunkkaamaan käsittämättömään hetteikköön. Ylämäkeen. Reittivalinta kruunautui vielä rastilta poistumisreitillä, sillä pääsimme taas suorittamaan tuota polkupyöräilyn jalointa muotoa, eli tunkkaamista lähes läpikulkemattomassa pöpelikössä Maja-myllylammen rannassa, mutta maisema oli hieno.
 |
Ööö. Tuosta kuusen jälkeen vähän vasemmalle.
Kuva: Tommi Jansson |
 |
Kyllä tässä on polku, kartaasa lukee niin.
Kuva: Tommi Jansson |
 |
| Huh, takana oleva pöheikkö loppui epäilyistä huolimatta. Kuva: Peter Nylund |
18-19-20 rastit olivat helppoja perus noutoja. Rasti 21 oli hieman suunnistus mielessä haasteellisempi, sillä se sijaitsi luontopolkuja risteilevällä alueella ja paikkaa kartalla piti hakea useampaan otteeseen. Onnistuimme löytämään täysin rastikuvausta vastaavan paikan, joka kuitenkin oli väärä. "Kuinka monta käymälää, jonka takana on komposti voi postimerkin kokoiselta lammelta löytyä?" Ainakin kaksi, näemmä. Tässä kohtaa laskeskelimme, että hankalaa 23 rastia lukuunottamatta loppumatka on ns. taputeltu. No, olimme oikessa vain siinä että 23 oli hankala...
Rastia 22 hakiessa Tommin oireilevaan voimansiirtoon löytyi selitys eräässä ylämäessä, ketjut nimittäin napsahtivat poikki. Onneksi minulla oli kuitenkin mukana ketjutyökalu ja sopiva liitin, ketjut oli äkkiä korjattu ja matka jatkui.
 |
Insinöörinä oli helppo asiantuntevasti todeta ketjujen olevan katki.
Kuva: Peter Nylund |
Rastille 23 valitsimme taas liian optimistisen ja hankalan reitin. Päädyimme tunkkaamaan jotain epäpolkua lammen rannassa (taas). Olisi pitänyt valita suorempi reitti jolla tunkkausta olisi kartan mukaan ollut enemmän, mutta koska polkua jota meidän piti mennä ei käytännössä ollut päädyimme siis tunkkaamaan kiertotietä. Ei haitannut, maisemat oli hienot ja fiilis korkealla. Varsinainen rasti kuitenkin löytyi juuri sieltä minne olimme menossakin.
 |
Oikominen kannattaa aina.
Kuva: Tommi Jansson |
 |
Allekirjoittanut vauhdissa.
Kuva: Peter Nylund |
Sekoilu 23 rastilla aiheutti pientä epävarmuutta ja koska käsillä oli matkan viimeiset kilometrit, pummaaminen ei enää ollut vaihtoehto. Siksi jokaisesta käännöksestä haluttiin olla täysin varmoja ja aikaa kului kartanlukuun. Rastit 24 ja 25 löytyivät kuitenkin ilman isompi tapahtumia. Rastilla 24 tosin oli hauska kohtaaminen paikallisten maastöpyöräilijöiden kanssa. Kaverit nimittäin istuivat kivellä jossa rasti oli. Oletimme tietysti että olivat mukana kisassa. Kaverit olivat kuitenkin niin hämmentyneen näköisiä seurueestamme, joka hyökkkäsi tervehtien suoraan heidän taukopaikalle, että selvisi melko nopeasti heidän olevan ns. normaaleja ihmisiä. Saimme vielä tsemppaukset loppumatkalle. Kiitos vaan.
Huikean vauhdikas loppukirimme sai kuitenkin äkillisen pysähdyksen. Ajelin jonon viimeisenä asfalttisiirtymällä, kun edestä kuului jysähdys ja Peter teki lukkojarrutuksen. Tommin takakumi oli räjähtänyt irti vanteelta ja sisäkumi oli, ihme kyllä, vielä ehjä. Käsittämätön fail, joka onnekkaasti sattui matkan lopussa tiellä, eikä esim. maastoalamäessä. Onnettomuuden kruunasi vielä se, että maata viistänyt vanne oli viiltänyt väliin jääneen renkaan kyljen halki. Nyt korjaaminen vaati jo vähän yritystä.
 |
| Kuva: Peter Nylund |
Tilanteen pelasti kaksi kaikilla reissuilla pakollista hyödykettä.
 |
| Kuva: Tommi Jansson |
 |
Jesari ja nippusiteet pelastaa aina. Kyllä tulikin niin pirun hieno.
Kuva: Peter Nylund |
Loppukiri jäi aika vaisuksi, sillä Tommin kumiin ei uskallettu laittaa kauheasti painetta. Maalissa oli hieno vastaanotto. Toni ja järjestäjät olivat onnittelemassa ja kuvaamassa maaliintulleet.
 |
Hämmentynyt ilmeeni johtuu vain siitä, että ihmettelin, että joko se loppui? Olisihan tässä vielä ollut voimia jatkaa.
Kuva: Toni Lund |
Omalta kohdalta onnistunein asia oli ehdottomasti kartanluku, joka on aikaisemmin ollut lähinnä viihteellistä. Uskon, että tällä kertaa minusta oli jopa hyötyä suunnistuksessa. En olisi uskonut että tämä päivä koittaa.
Kiitos Tiimi ja kanssakärsijät.
Suuri kiitos PePolle, joka jaksaa järjestää hölmöille mahtavia elämyksiä ilman rahallista korvausta. Osallistumismaksut menevät kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen.
