Kesän koitos lähestyy ja odotus on kova, mutta treenaaminen on olut viimeaikoina aika vähäistä. Olin itse reilun viikon kipeänä. Ja kun muukin perhe sairasti, huhtikuun loppupuoli meni hukkaan. Huhtikuun kilometrit: päätä huimaavat 294. Vähän tehokkaampaa tarttis olla. Täytyy toivoa treenimielessä ehjää toukokuuta.
Viikoloppuna pääsin sentään jo lenkille. Pyörähdin Paraisilla, jossa en ole jostain ihmeen syystä ennen koskaan käynytkään. Ihan kaunis saari, vaikka ei ollut lehdet vielä puissa. Täytynee käydä kesällä uudestaan. Saariston rengastien surullisenkuuluisa pyörätiekin tuli viimein katsastettua ja ihan kuten ennakkotiedot antoivat olettaa se on lähinnä vitsi maantiepyörällä ajettavaksi. Peregrinellä se oli kuitenkin ihan mukava cyclobaana. Lenkille sain mittaa 101 km. Aikaa kului evästaukoineen n. 4,5 tuntia, eli vaukti oli varsin pk:ta. Ajon aikaista keskaria ei tullut katsottua, kai se nyt yli 25 oli kumminkin. Yllättävän tyhjiksi meni jalat, mutta laitan sen flunssan jälkioireiden piikkiin.
Lihaskunto puolella olen edelleen, saikkua lukuunottamatta, jatkanut säännöllisesti punnerruksia, pohkeiden, selän, vatsan ja kylkien liikkeitä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muu spekulaatio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. toukokuuta 2014
lauantai 22. helmikuuta 2014
Kauden haaste
Koska tyhmä ei opi, ilmottauduin Tahkon 240 km matkalle.
Tahko MTB on taas perinteisesti kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Eli 4 kk olisi aikaa reenata kuski kuntoon. Saattaa olla että tämä matka vaatisi jo jotain systemaattista harjoittelua perinteisen "ajellaan mitä huvittaa ja hauskalta tuntuu" -metodilta, joka riitti vielä 180 matkan selattämiseen ihan hyvin.
Perheellisen on kuitenkin hankala tehdä mitään systemaattista, mutta niin pitkiä lenkkejä kuin vain suinkin mahdollista on pyrittävä kevään mittaan ajelemaan. Motivaation määrä tietty korreloi vahvasti mahdollisuuksia. Ainahan voi ajaa vaikka yöllä, jos vaan into riittää.
240 km kisahan alkaa yötä vasten klo 24.00. Läpiyön ajamisesta on onneksi kokemusta kahden edellisen syksyn Mamuttimarsseilta, joissa matkan pituudet on suunnille samoissa lukemissa. Tahkolla tietty on sitä ylämäkeä, joka vie voimia, mutta toisaalta Tahkolla on loistava huolto, valoa ja lämmin, joista mitään ei ole Mammuttimarsissa.
Aikaa reitin suorittamiseen on 20 tuntia. 180 km meni aikaan 13 h ja 23 min. eli yhteen lisä kierrokseen olisi aikaa peräti 6,5 tuntia. Kierrosajat viime vuodella olivat n. 4h 5min, 4h 32 min ja 4h 46min. Jokainen kierros oli siis vain 15-20 min pidempi kuin edellinen. Suoralla laskukaavalla aika menisi jonnekin 19 tunnin paikeille.
Hyviä reenivinkkejä otetaan vastaan. :)

lauantai 22. kesäkuuta 2013
Tahko 180 ennakkospekullaatioita
Ei ole ainakaan tyhmyydestä otettu opiksi. Iloittauduin nimittäin Tahkolle 180 km matkalle. Aina voi lohduttautua sillä, että tyhmyys on tarttuvaa. 180 matkalle ilmoittautuneista yli 10% on MTB-Turun väkeä...
Tavoitteena on taas vain ja ainoastaan suoriutua maaliin, mutta spekulointi on aina hauskaa:
Paras aikani (2011) 120:llä on n. 8:45 ja viime vuonna raahustin kaksi kierrosta aikaan 10:45 tyhmäpyörällä. Tältä pohjalta voisi toivoa, että aika olisi alle 15 tuntia.
Lähtö tapahtuu 5.00 ja reitti sulkeutuu 14.15, eli kahteen ensimmäiseen kierrokseen saa käyttää aikaa 9h 15min. Ihan hirveästi ei auta siis retkeillä. Maalissa pitäisi olla ennen klo 20.00. Joten max aika olisi näin juurikin tuo 15 h. Kahdelle ensimmäiselle kierrokselle tavoiteaika voisi olla n. 9 h. Viimeseen jäisi sitten varaa vaikka taluttaa 6 tuntia. (Kierrosajat 4, 5 ja 6h ???). Spekulaatioista huolimatta tarkoitus on ajaa tuijottamatta liikaa kelloa ja edetä hyvältä tuntuvaa vauhtia kropan ääniä kuunnellen. Sykemittari jää kotiin.
Ilman loukkaantumista tai kalustorikkoa maaliinpääsy tuntuu ihan mahdolliselta. Todennäiköisin loukkaantumisriski on, että selkä alkaa vihoitella liikaa. Selkä tulee menemään täysin jumiin, se on ihan varmaa, mutta josko menisi vasta maalissa.
Spearfishillä on tullut harjoiteltua täpärilläajoa kevään/kesän aikana n. 300 km. Muuta ajoa on jonkin verran enemmän, mutta ei mitenkään kehuttavan paljoa. Syksyllä ja talvella tuli ajettua ihan kohtuullisesti, mutta keväänkorvalla jotenkin lopahti.
Ei ole ollut mitenkään hirveä inspiraatio tänä vuonna, mutta alkaa se vihdoin mukavasti kutkuttamaan, kun aikaa starttiin on enää vajaa viikko.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Nettikauppatoimituskilpailu (loppuratkaisu)
Järjestin pahaa-aavistamattomille nettikaupoille toimitusaikakisan (sponsored by fillarikellari.blogspot.com).
Kisaan osallistuivat:
Bike-Discount (dhl) (0 €)
Bike-Components (dhl) (9,95 €)
Bike24 (dhl) (15 €)
Ja On-One (dpd) (6 €)
Lähtölaukaus lauantai-iltana.
Voittaja löytyi jo torstai-iltapäivällä: B24, onnea.
B-D sai hyvän startin, mutta hyytyi Neywiedin kaupunkiin. B-C puolestaa on kirinyt hyvin Kölnin ja Hannoverin kautta 1 päivän tilisiirtohandycapistä huolimatta. Kilpailun ainoa UK osalistuja laahaa pahasti viimeisenä, paketin ollessa vasta ensimmäisessä lajittelukeskuksessa. Edessä on kahden päivän kisa tauko. B-C:llä on ainakin hyvät mahdollisuudet päästä maaliin maanantaina.
B-D lähti huimaan loppukiriin ja oli maanantaina ensimmäisenä maalissa. Pronssille kiri yllättäen On-One. Mitalisijojen ulkopuolelle jäi muutaman tunnin marginaalilla B-C.
Kaikki kilpailuun osallistujat toivat oikean paketin oikeaan osoitteeseen ja vieläpä oikealla sisällöllä.
Tuloslista:
B24: vakuuttava suoritus neljäntenä arkipäivänä perillä. Kallein toimitus.
B-D: hyvä suoritus. Plussaa sai kilpailun isoimmasta paketista (kiekot) ja ilmaisesta koljetuksesta. 6. arkipäivänä perillä, samoin kuin loputkin kilpailijat.
On-One: plussaa kisan pisimmästä reitistä
B-C: Jäi tälläkertaa viimeiseksi, mutta jos ottaa huomioon laskun maksun tilisiirtona, johon tuhraantui 1 pvä, niin ihan kelpo suoritus tämäkin. Luottokortilla maksettuna olisi saattanut päästä hopealle.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012
Hajonneita osia taas.
Tällä kertaa tuhoamisen kohteena on kampiveikkojen Candy SL polkimet. Polkimet on hankittu 2-3 vuotta takaperin käytettynä. Polkimet, tai toinen niistä, on hajonnut aivan ennakkoodotusten mukaan muovisesta platformista. Onneksi varastossa on toiset saman moiset. Nekin tosin jo aika piestyn näköiset.
KO. Polkimet saa näköjään aika moneen osaan. Helppo olisi korjata, jos varaosia jostain löytäisi.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Trollin jarruongelma ...jatkuu
Takuupäätös jarruista tuli viimein. Hyvät uutiset ovat, että jarrut menevät takuuseen. Huonot puolestaa, että eivät voi vaihtaa uusiin tai korjata. Eli rahat palautetaan. Huonoksi uutiseksi tämän tekee se, että (XT) Dual Control jarruja ei saa enää mistään ja tuohon J-Bar tankoon on (kuulemma) kohtuu hankala saada normaaleja vipuja ja jarruja sopimaan mukavasti.
Täytyy speksailla ja surffata vaihtoehtoja. Ensimmäinen ja tietysti kaikkein itsestäänselvin vaihtoehto olisi vaihtaa tanko normaaliin, mutta siitä seuraisi välittömästi tarve rakentaa toinen pyörä, johon tanko sopisi. Tätä vaihtoehtoa yritetään kuitenkin toistaiseksi välttää.
Huomasin tässä juuri, että en ole ajanut vaihteellisella pyörällä kuukauteen. Muutama lenkki Pugilla ja loput ajot onkin suoritettu Trollilla. Kiinteällä pyörällä oppi yllättävän nopeasti ajamaan. Oppimisprosessia auttaa kummasti välitön palaute vaparattaan puttumisen unohtamisesta. Parissa päivässä oppi ajamaan tasamaalla ja alamäissäkin muisti polkea muutaman lisäpäivän jälkeen. En kyllä voi sanoa, että olisin ainakaan vielä "nähnyt valoa", mutta ainakin talvipyöräilyyn tommonen fixi on aika näppärä vehje. Saa nähdä miltä vaihteellisella ajo tuntuu tauon jälkeen.

lauantai 31. joulukuuta 2011
Vuosi 2011
Loppunut vuosi sisälsi keskimääräistä enemmän speksausta ja säätöä:
-F500 muuttui käyräsarviseksi sinkulaksi
-Kevyt™ muuttui täysjäykästä sinkulasta 1x8:n kautta 1x9:ksi ja sai keulaan 100 mm joustoa
-Trek tuli kunnostettua ja myytyä. Trekillä ehdin ajella 4,5 vuodessa reilu 7200 km.
-Troll syntyi
-Drössi -askerteluprojekti
Lenkkejä tuli ajettua vuonna 2011 todellä vähän. Niiden tilalla tosin oli 17 kpl Next Bike Cupin osakilpailua. Etenkin syksyn märässä ja pimeässä tuli lenkkeiltyä todella laiskasti.
TahkoMTB oli alue cupin lisäksi ainut varsinainen pyörätapahtuma johon tuli 2011 osallistuttua.
Kilometrit jäivät tänäkin vuonna alle viiden tuhannen (4760 km), mutta parannusta muutamaan edellisvuoteen kuitenkin. Ihan ok, jos ottaa huomioon uuden harrastuksen eli juoksun. Hölkkää mahtui vuoteen n. 300 km, josta suurin osa tosin välillä elokuu-lokakuu. Lokukussa köpöttelin Kaarinan syysmaratonilla puolimatkan.
Vuodelle 2012 toivon enemmän lenkkeilyä ja vähemmän speksailua. (Speksailu on kyllä mukavaa, mutta turhan kallista). Juoksu pysynee mukana vaikka en mitään vakavampaa maratonkärpäsen puremaa saanutkaan.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Syy, seuraus (ja selitykset)
Syy: Viritin fillarikellariin asennustelineen.
Ja
Seuraus: Tilasin runkosetin.
Lieventävä asianhaara: Sain sika-halvalla.

Brand-X halpis teline seinäkiinnityksellä. Tuntuu riittävän tukevalta. Halpuus ilmenee lähinnä hieman hankalana käytettävyytenä. (kuvan pyörä ei liity tapaukseen)
(Editoijan kommentti: kuinka monta kirjoitusvirhettä pystyy ihminen tekemään näin lyhyeen tekstiin)

maanantai 29. elokuuta 2011
torstai 3. maaliskuuta 2011
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Vuosi 2010
Taas tuli vuosi valmiiksi.
(Pyöräily)vuosi kului aika vahvasti Pugsleyn kanssa touhutessa. 1337 kilsaa kertyi mittariin. Aikaisempina kalenterivuosina maastopyöristä ainoastaan Meta on saavuttanut 1000 kilometrin rajapyykin (-08 ja -09).
Puggi kävi Lohjalla [97 km], Tahkolla [60 km 4.19:08] ja Myllyssä [122+28 km].
Tavoitteet täyttyivät ihan mukavasti. Kilometrejä tosin kertyi vain 4382. Työmatkan lyhentyminen vähensi laskennallisesti n. 300 km. Voisi sanoa, että aika vastaava määrä tuli harrastettua kuin viimevuonna, sillä viime vuoden saldo oli 4660 km.
Yhteenkään varsinaiseen kilpailuun (Tahkoa lukuunottamatta) en tullut osallistuneeksi. XC:n SM kisoissa tosin osallistuin järjestyshommiin.
Aamujaoksen aktiivisuus oli tänä vuonna aika matalalla. Koko jaoksella taisi olla hankala vuosi aamujen suhteen. Toivottavasti vuosi 2011 tuo tullessaan parempaa.
En ostanut pyörää tänä vuonna! :o Edellisen kerran moinen tapahtui vuonna 2005.
Osittain ajanpuutteesta johtuen yllätin itseni käymällä myös juoksulenkeillä. Se on ollut, vastoin kaikkia odotuksia, yllättävän hauskaa puuhaa. Uskoisin, että lönkyttely pysynee mukana jatkossakin. Mitään tavotteita* juoksulle ei ole koska olen siinä täysi nöösi. "Paras" saavutus oli 7,5 km työmatka 47 minuuttiin, jonka jälkeen oli vielä ihan toiminta kykyinen koko päivän. Uskoisin, että kymppi menisi tuntiin jos kokeilisi.
Muista vuoden 2011 tavotteista en osaa sanoa mitään. Tarkoitus on taas lähinnä pitää hauskaa niin paljon kuin ehtii. Ehkä Lohjaa, varmaan Tahkoa, toivottavasti joku reissu tai 24h kisa, jos sellasia on tarjolla.
(*Perinteisenä miehenä joku ääni kuiskii korvaan, että nyt tarvitset sykemittarin gepsillä ja parit uudet kengät eri alustoille ja puolimaratoni vähintään pitää juosta kesällä. Ei ole helppoa miehen nauttia harrastuksesta, ei.)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Ensilumi
Laitetaan nyt vaikka tänne muistiin, että eilen (9.11.10) satoi ensilumi, jota tuli vajaa 10 cm. Tänään tosin jo sulanut pääosin pois.
Lumesta oli otettava irti kaikki mitä sai. Eli ajelin Pugilla työmatkan maisemareitillä.

tiistai 23. maaliskuuta 2010
Nokian WXC300
Huomasin tänään, että Trekin takanastarengas alkaa olemaan ns. tiensä päässä.

Takarengas on vispannut työmatkoilla jo muutaman viikon, mutta en ole ollut siitä sen ihmeemmin huolissani. Tänään kuitenkin oli sen verran valoisaa lähtiessäni kotiinpäin, että lukkoa avatessa huomioni kiinnittyi yhteen repeämään. Lähempi tarkastelu paljasti karun totuuden. Rengas on molemmin puolin täynnä repeämiä. En voi ymmärtää miten tuo kumi on pysynyt kasassa!
Renkaalla on ajettu 4 talven työmatkat. Oli on se hintansa eteen jo ropissutkin.

maanantai 21. joulukuuta 2009
Joulukuu
Talvi tuli yllättäen jo joulukuussa. Metassa on ollut Freddyt alla noin viikonpäivät ja muutamalla lenkilläkin on käyty. Viikonloppuna ehdin lenkille jopa päivän valossa!!!
Työmatkapyörän Marathon Winterit on toimineet hyvin. Pienessä lumessakin kulkevat kohtuullisesti.

torstai 29. lokakuuta 2009
torstai 15. lokakuuta 2009
Valoa tunnelin päässä
Nyt on muutettu, mutta vielä riittää hommaa. Lisäksi olen ollut pari viikko sitkeässä flunssassa. Parin viikon päästä varmaan ehtii taas lenkkeilemään. Juuri sopivasti alkaakin sää muuttumaan kurjaksi.
ps. Kalusto-osastolla "suuria" suunnitelmia. Kjeh, Kjeh.

torstai 30. heinäkuuta 2009
"Laiskottelu" heinäkuu
Kulunut heinäkuu on tallennetun historian (2006 tammikuu ->) vähäkilometrisin kuukausi. Kasassa vain 141 km! Kesäkuussa ajoin jo Tahkolla yhtenä päivänä lähes saman määrän. Samoin toukukuussa Lohjalla.
Tilastoja tutkaillessa huomasin myös semmoisen järkyttävän seikan, että Sinkulalla on ajettu Lohjan jälkeen peräti 21 km!!
Ennätys muuten löytyy viimevuoden kesäkuulta, jolloin kertyi 699,7 km. (58% maantie/42 maasto). Pitäisiköhän joskus ottaa ihan tavoitteeksi sen maagisen 1000 km:n rajan rikkominen?

maanantai 8. kesäkuuta 2009
Nesteytyksestä
Tuli muuten eilisellä lenkillä testattua vähän vedenkulutusta/nesteen haihtumista:
Alkupaino repun kanssa oli aika tasan 2 kg suurempi, kuin paino lenkin jälkeen. Mies painoi kuitenkin tasan saman lenkin jälkeenkin (Ei pitstoppia). Eli oletettavasti nautiskelin nestettä saman verran kuin hikoilin. Nesteen kulutus/häviö oli siis aika tasan 1/2 l tunnissa. Olisin veikannut jopa isompaa nestehäviötä. Sää oli tosin aika viileä. Jos tämän kesän helteet eivät ole vielä ohi täytyy testata uudestaa kuumemmalla kelillä.
Unohtui mainita, että Metan puslat tuli vaihdatettua viime viikolla. Hyvin pelaa. Pitäisi varmaan sijoittaa uuteen mittariin. Nykyinen on jeesusteipillä kasassa ja kiinnitetty. Toimii kuitenkin vieläkin.

perjantai 24. huhtikuuta 2009
Uudet kesäkengät
Tällä viikolla olen työmatkalla sisäänajanut uusia maastokenkiä. Mukavan kevyiltä tuntuvat talvikenkien jälkeen. Todellä hyvät kengät myös kävellä. Noi on aika hyvin ilmastoidut, että ei kannata astua suohon. Tilasin netistä samaa kokoa kuin aiemmat saman valmistajan kengät. Koko on oikea, mutta saisivat olla hitusen leveämmät. Toivottavasti mukautuvat vielä käytössä jalkaan. Käytössä on tosin olleet vielä talvisukat, joten kesäsukilla saattaa olla jopa täysin oikeaa kokoa.
Toisesta klossista irtosi ekalla kerralla toinen pultti. Olikohan jäänyt kiristämättä? Ihmettelin kuin ei meinaa millään irrota, kun klossi kääntyi toisen pultin varassa kengän pohjassa.
Toimivuus testataan heti viikonloppuna enskakisoissa, kun nuo säät näyttävät suosivan.
Kengät ovat siis tämmöset.

maanantai 16. maaliskuuta 2009
Historia katsaus
Olen tykännyt pyöräilystä ihan lapsesta saakka. Lapsena sitä ajeli huvikseen naapurustossa ja pusikoissa. Kouluikäsenä pyörä oli lähinnä kulkuväline koululle. Lukiossa jo vähän lenkkeilikin. Opiskeluaikoina lenkkeily oli lähes viikoittaista ja työelämään siirtymisen jälkeen pyöräilystä on tullut harrastus ja aika iso osa elämää. Työ- ja koulumatkat olen pääsääntöisesti aina polkenut. Autoa ei ole koskaan tullut hankittua, eli ihan täysin vapaaehtoista työmatkapyöräily ei siis ole (julkinen ahistaa, eikä nykyisessä työpaikassa ole edes oikeastaan vaihtoehto). Tässä pienimuotoinen elämänkertä pyöräilyn näkökulmasta.

Terässiipi kultaiselta 80-luvulta.
Ylä-asteelle oli noin 2 km matka, joka kuljettiin pääsääntöisesti pyörällä. Bussilla en muista koskaan käyneeni. Pahimmilla keleillä taisin mennä kävellen. Pyöränä oli aluksi markettimaasturi ja myöhemmi Grisley Mega 10 tai 20, suunnilleen tämän näköinen. Se oli oikeestaan aika hieno fillari (yläasteikäisen mielestä ainakin), täysjäykkä alumiini 21v maasturi. Kertaalleen se varastettiin ja uusittiin vaakuutuksella.
Lukion 1,5 ensimmäistä vuotta matka oli myös noin 2 km jälkimmäiset 1,5 vuotta noin 6 km. Silloin tällöin kuljin bussilla. Pyöränä oli koko lukion ajan sama Grisley ilman suurempia teknisiä murheita (tai huoltoa).
Lukion-armeijan-opiskelun välissä olin yhteensä noin 1,5 vuotta hanttihommissa. Työmatkaa oli joku 7-8 km. 2001 alkutalveen asti ajelin edelleen samalla Grisleyllä, kunnes sijoitin rahoja ensimmäiseen oikeaan maastopyörääni, Trek 4900. Tämän pyörän myötä oikeastaan alkoi varsinainen pyöräily ihan kuntoilu/harrastus mielessä. Samala mukaan tuli pikkuhiljaa myös pyörän tekniikkaan tutustuminen. Vanhan Grisleyn myin työkaverille, mahtaakohan vielä olla jossain nurkissa?

Trek 4900 myyntikuosissa kesällä 2007.
Opiskeluaikoina poljeskelin 6,5 km:n matkaa läpi vuoden. Pahimpina kurakeleinä ostin bussilipun, koska pukeutumistilat ja säilytysmahdollisuudet olivat hankalat. 2004, jolloin olin Turussa tekemässä lopputyötäni, jäi pyöräilyt aika vähille. Työpaikallekin oli alle kilometrin kävelymatka.
Lukio- ja opiskeluaikana olin tietty kesätöissä ja kuljin matkat pyörällä. Lyhin matka noin 3 km ja pisin lähempänä 15 km.
Turkuun muutin valmistumisen jälkeen 2005, jolloin pyöräily palasi kuvioihin. Tässä vaiheessa laji viimeistään kolahti tosissaan. Alkuvuonna 2006 ostin työmatkapyöräksi Tunturi F500:n. Nykynen työmatka on 8,7-12 km riippuen reittivalinnasta.
Syksystä 2005 syksyyn 2006 ajelin 4900:lla omin päin vaihtelevia (parhaimmillaankin ainoastaan XC:tä) lenkkejä. F500 oli lähinnä työmatkapyöränä. Syksyllä 2006 osallistuin viattomana MTB-Turun porukkalenkille. Sen lenkin jälkeen ei paluuta normaaliuteen enää ollut.
Loppuvuodesta 2006 ostin uuden jäykkäperän (Trek 8000). Tätä ennen olin päivittänyt 4900:een keulan, kiekot ja voimansiirron, mutta jostain syystä päädyin kuitenkin hankkimaan uuden. 4900 myytiin kesällä 2007 originaali keulalla ja uusi keula erikseen (Marsun MX comp jotakin. Ihan hyvä ilmakeula muuten).
2007 ajoin Lohjan ja Tahkon uudella Trekillä ja heinäkuussa talissa hirnui jo Meta. Tästä eteenpäin historia löytyykin jo suunnilleen tästä blogista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)