Ex tempore yöretki Lakjärvelle

Ilmassa oli selvästi kroonista yöretken tarvetta. Toni mainitsi menevänsä treenimielessä yöretkelle ja mukaan tunki viisi kutsumatonta vierasta.

Sää on ollut viimeiset viikot lähinnä huvittava lumi-loska-sohjo-vesisade kierre. Perjantai illaksi oli kuitenkin luvattu muutama aste pakkasta, joka lisäisi kummasti siirtymien ajomukavuutta.
Lastasin pienen arpomisen jälkeen Pugsleyn, jossa ei ole lokareita, eikä nastoja (ilmeni, että valinta osui nappiin).

Lastattu Pug. Pakkausviritelmistäni olisi tarkoitus kirjoitella erillinen selonteko.

Lähdin matkaan noin 18 maissa. Tienpinnat olivat jo onneksi alkamassa kuivua.
45 km siirtymä meni kivuttomasti joskin hieman hitaasti. Aikaa kului n. 2,5 tuntia muutamalla kuvaustauolla.

Kurjenrahkalla olikin yllättäen oikea talvi ja tuoretta suojalunta oli parikymmentä senttiä. Lähestyminen Lakjärven laavulle puolestaan meni vähemmän tyylipuhtaasti. Onnistuin nimittäin huolimattomuuttani valitsemaan väärän luontopolun, joka kiertää laajemman kaaren, vaikka nimen omaan yritin välttää sille joutumista. No kahden tunnin tunkkaussessio oli tosiasia, koska takaisinhan ei voi kääntyä.

Talven ensimmäinen kunnollinen lumi. Pug oli iloinen.

Kapeilla pitkoksilla ei ollut mitään toivoa ajaa.

Dude where is my laavu??

Paikoin lumi oli todella syvää, ja jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei ollut kulkenut siellä! Paikoin reittiä oli lumen takia jopa hankala seurata pimeässä. Lumen alla kaikki oli tietysti edelleen täysin sulaa. Onnistui tottakai myös astumaan suohon ja kastelin toisen kengän kohtuullisesti. Lisäksi pyörä jäi kahvasta kiinni jonnekin juurakkoon suossa. Oli jokseenkin hankala saada se sieltä pitkoksilla tasapainoillen ylös. Koko Pukkipalon reitti oli aika pitkälti ajamattomassa kunnossa, muutamaa tiheämpää kuusikkoa lukuunottamatta, joissa lunta oli vähemmän. Laavulle saavuin n. 22.30 ja siellä olikin jo iloinen leiri hyvässä mallissa.

Kiekot olivat keränneet vähän lisäpainoa.

Täytyy ottaa tästä kyllä opiksi seuraaville soolosuunnistusretkille. Kunnon kartta mukaan ja malttia suunnistukseen. Jostain syystä kuvittelen löytäväni aina näppärästi perille, vaikka suunnistushistoriani ei anna tälle itsevarmuudelle mitään katetta. Onneksi keli oli leuto, enkä lähtenyt kovin pahasti väärään suuntaan ennen kuin tajusin erheeni. Kompassilla (joka onneksi oli mukana) ja puhelimen gepsillä sain tietty helposti tarkistettua suunnan, mutta jos puhelin ei olisi syystä tai toisesta toiminut niin ties mihin olisin päätynyt. Lähes tutussa paikassakin on näemmä helppo harhautua kun taito on hallussa.

Perinteistä suojaoksen retkimuonaa, folionyyttejä.

Kuukin kurkkasi.

Vielä yksi kuva nuotiosta koska se on aina hypnoottinen.

Yöllä oli jostain syystä vähän viileä vaikka ei ilma ollut kovin kylmä. Pukeutuminen ei ollut optimaalista, koska en jaksanut raahata kuivia vaihtovaatteita. Aavistuksen kosteat vaatteet ja sukat viilentävät oloa yllättävän paljon.

Ja vielä. Koska aamullakin tarvitaan tuli.

Aamun sininen hetki.

Yöllä oli satanut vähän luntakin.

Aamupalan jälkeen lähdin kotia kohti, muiden pyörällä saapuneiden jäädessä vielä viimeistelemään aamupalojaan. Peter lähti samoihin aikoihin lykkimään suksilla suon poikki. Tällä kertaa ajelin lyhyempää reittiä.

Nokinaamaselfie.

"Vanha talvitie".