Kamat kasaan ja... |
...jäälle. |
Pakkasta oli hieman reilu 10 astetta. Kellon ollessa noin 7, aurinko alkoi nousta juuri parahiksi. |
Nousee nousee. |
Plop. |
Aavistuksen epämääräisen näkoinen osuus. |
Quutamo luo merelle siltaa... |
JJ |
Reittispekulaatiota ja jääsauva. |
Sileää kyytiä. |
Jäälle oli syntynyt monia hienoja railoja ja lohkaremuodostelmia. |
Lounastauko Korppoon keskustassa. Ehdittiin käydä oikein lounasravintolassa kun lossin odottelua oli yli tunti. |
Muutama väylä oli pakko ylittää lossilla. Lossimatkoja tasi olla yhteensä kolme kappaletta. Tämä kahvilalla varsutettu huvijahti kulki Korppoon ja Houtskarin väliä. |
Pete |
Jää on epästabiili alusta. |
Aakeetalaakeeta Kihdillä. |
Old faithful |
Kumlingen kohdalla aurinko laski. |
Pidimme pikaisen riskipalaverina ja päätimme ennakkopuheista huolimatta palata jäälle.Vaihtoehtoina olisi ollut jäädä odottamaan aamun ensimmäistä alusta, joka olisi tullut (jos aikataulu oli oikeassa) vasta aamu 9 jälkeen, joka puolestaa olisi automaattisesti tarkoittanut että myöhästyisimme paluulaivastamme ja mohdollisesti myös seuraavan päivän päivälaivasta.
Kohti piemeää. |
Ei hetkeäkään liian aikaisin. |
Pari tuntia unta baarin sohvalla ja taas jaksaa. (Maistu meinaan meriaamiainen melko hyvin) |
Aivan mahtava reissu osaavalla ja luotettavalla porukalla. Ihan älytöntä että tällaisi reissuja voi ja saa tehdä startaten käytännössä kotiovelta.
***
Jäällä liikumisessa on aina omat riskinsä. Jäälle ei tule koskaan lähteä ilman osaamista tahi varustusta. Ja missään tapauksessa liikkua ei kannata yksin. Meillä oli kokenut jäilläliikkuja "oppaana". Lisäksi kaikilla roikkui kaulassa naskalit ja kuivapussiin pakatut vaihtovaatteet repussa. Varusteina oli myös kaksi heittoköyttä ja vielä jääsauva, jolla jään paksuuden pystyy tarvittaessa selvittämään.
***
ettäs tiedätte |
Täältä vielä Peterin englanninkielinen kertomus. Ja kommenteissa linkki JJ:n koostamaan mainioon videoon.
1 kommentti:
Kiitos raportista. Tässä yhdistettynä videomateriaalia Yetiltä, Jarkolta ja allekirjoittaneelta:
https://www.youtube.com/watch?v=NPHAZbdDbFw
Lähetä kommentti