Örön melontaretki

Viikonloppuna koitti vihdoin melontakauden odotettu huipennos eli SMM:n viikonloppuretki Örön upeisiin maisemiin. Satavuotta suljettuna sotilasalueena ollut Örön linnakesaari avattiin tämän vuoden alussa yleisölle, kun se liitettiin Saaristomeren kansallispuistoon.

Lähtö tapahtui Kasnäsin vierasvenesatamasta, jonne siirryttiin Turusta autoilla. Koko ajomatkan satoi vettä, mutta kuin tilauksesta pilvet hajosivat ja aurinko alkoi kurkistella taivaalta, kun saavuimme Kasnäsiin. Kajakkien purkamisen ja pakkaamisen jälkeen lähdimme melomaan 13 hengen vahvuudella kohti Örötä noin kuuden aikaan perjantai-illasta. Matkan pituus suorinta reittiä on noin 15 km, johon aikaa kuluu kolmisen tuntia. Jo retkeä suunniteltaessa oli tiedossa, että viimeinen tunti tultaisi melomaan pimeässä.

Kajakit trailerin kyydissä.

Peter heti kuvaamassa.

(kuva: Peter Nylund)

Keskittyneellä ilmeellä liikenteeseen (kuva: Peter Nylund)

Auringonlasku ei ollut erityisen näyttävä, mutta eipä siitä voi kauheasti valittaa. Auringonlaskun tunnelmassa on aina jotain hienoa. Illan kruunasi vielä pilvien takaa ilmestynyt kuu, joka pimeällä merellä oli niin kirkas että se suorastaan häikäisi. Tunnelma oli huikea. Rantauduimme Örön telttapaikan hiekkarannalle noin yhdeksän aikoihin ja pystytimme leirin.

"Vasten kuutamon siltaa..."

Seuraavaksi oli vuoraossa illallinen kuunnellen toisen retkenvetäjän/oppaamme/asiantuntijamme tarinoita saaren historiasta ja sen arvosta kansallispuistolle.

Retkueen vetäjät Peter ja Esko kevyellä kenttäillallisella.

Superkuun kirkkaudesta huolimatta taivaalla näkyi komeasti tähtiäkin.

Heräilin aamuvarhaisella ihmettelemään leirin ympäristöä. Kuuden aikaan oli hämmentävän valoisaa verrattuna kaupugin aamuun, jossa valosaaste saa aikaan illuusion, että ilman katuvaloja olisi säkkipimeää.

Venus ja mars aamutaivaalla

Rannan tuntumassa uiskenteli joutsenia ja joku minulle tuntemattomaksi jäänyt parvi vesilintuja.
Myös harmaahaikara kurvaili taivaalla.

Retkueen laivue valmiina päivän koitoksiin.

Hei tän mä tiedän... se on ihan kielenpäällä

Saaren edellisen omistajan tuottelias toiminta ilmenee muunmuassa puolustushenkisin kiviaihein. Arkkitehtinä toiminut "nuori mies nimetön..."

Lauantaina suoritimme oppaamme johdolla pienen turistikierroksen lähialueen rakennuksille ja saimme samalla historiantunnin. Historia puolustusvoimien temmellyskenttänä näkyy saarella kaikkialla. Saarelle on kuitenkin sen eristyneisyyden vuoksi kehittynyt poikkeuksellisen kasvisto ja lisäksi saarella tavataan sijaintinsa vuoksi useita perhoslajeja, jotka ovat vasta leviämässä Suomeen.

Korentoja

Kaivettua hautaa (kuva: Peter Nylund)

Natrix natrix

Kasematin yhdyskäytävä.

Päivän melontakohteeksi valikoitui pieni Kuggskär niminen saari. Reitti kulki kierrellen pieniä saaria ja luotoja. Ulkosaariston luonto on melko karua ja omaan silmään varsin kaunista. Vesikin oli yllättävän kirkasta. Meduusoita näkyikin erittäin paljon. En ollutkaan tienyt, että se on noin yleisesti esiintyvä laji Suomen vesillä. Näiden lisäksi aurinko paistoi, haukat ja kotkat suorittivat lentonäytöksiä. Voisiko olla parempaa?

(kuva: Peter Nylund)

Meduusalla on varsin mielenkiintoinen elämänkierto. Kierto sisältää ensin toukkavaiheen jota seuraa polyyppimaisen pohjaan kiinnittyvän vaiheen, josta varsinaisina meduusoina tunnetut aikuisyksilöt "syntyvät" suvuttomalla lisääntymisellä. Meduusat puolestaan tuottavat taas toukkia suvullisen lisääntymisen seurauksena. Pohjaan kiinnittynyt aikuisia tuottava tyviosa voi elää useita vuosia. Hämmentävä otus.

Korvameduusa (Aurelia aurita) on ainut Suomen vesillä vakituisesti esiintyvä meduusa.

Bengskär noin 10 kilometrin päästä kuvattuna.

Merisaari, jossa on "järvi", jossa on saari.

Varsin kelvollinen lounaspaikka. Saarella oli myös pieni järvi ja meillä oli kajakit mukana...

Peter koemelomassa "järveä"

Spekuloimme, että kyseessä saattaisi olla Suomen eteläisin järvi. Lisäselvitykset kuitenkin paljastivat, että ainakin Russarössä on lampia, jotka ovat etelämpänä. Järven ja lammen määritelmä ei ole ihan selkeä, joten suorituksen erityisyys jää aavistuksen kyseenalaiseksi.

Paluumatkalla päästiin nautiskelemaan jo pienestä aallokosta tuulen kasvaessa iltapäivästä.



Örössä pääsimme jatkamaan taas turistikierrosta. Vuorossa olivat vanha tsaarinaikainen kasarmialue ja miehekkään kokoinen tsaarin venäjän perintönä saatu 12 tuumainen Obuhov tykki. Viimesen päälle hi-tech ase edellisen vuosisadan alusta. Vanhat intti-muistot palasivat hyvin mieleen, kun maisemat olivat kovin samanlaisia kuin omassa palveluspaikassa. Obuhoviin olin päässyt jo tutustumaan asepalveluksen aikana, mutta on se uudelleen nähtynäkin vaikuttava ja käsittämättömän massiivinen pyssy. Pelkkä piippu painaa 50 000 kiloa.

Varsinainen "unholan urku..."

Tykin 305 mm kranaatti painaa noin 400-500 kiloa.

Illalla syötiin, saunottiin ja syötiin.

(kuva: Peter Nylund)

Sunnuntaina purimme leirin ja lähdimme aamupäivästä paluumatkalle kohti Kasnäsiä.

Paluumatkalle lähdettiin Örön länsipuolitse. Tuuli oli kääntynyt lännen suuntaiseksi ja nopeuden ollessa noin 7-8 m/s allokko oli jo kohtuullinen. Aika paljon sai tehdä töitä, että kajakki pysyi suunnassa. Isossa ja osaavassa porukassa kaatuminen ei pelottanut joten aallokosta pystyi jopa vähän nautiskelemaan vaikka eteneminen vaatikin melkoista keskittymistä. (En ottanut kuvia.)

Saaren pohjoispäässä kävimme katsastamassa pohjoiskärjen vallitukset ja bunkkerit. Komeat olivat maisemat sielläkin.

Täältä jatkoimme suojaisampaa reittiä ja allekirjoittanut kuulemma ilmoittautui vapaaehtoiseksi suunnistajaksi. Suunnistus meni ihan hyvin, eikä eksytty. Saarien mukaan suunnistaminen on kyllä melko vaikeaa. Kaiki saaret näyttävät mereltäpäin ihan samoilta ja eri etäisyyksillä olevat saaret näyttävät sulautuvan yhteen. Kompassilla pidettävä suunta on taitaa olla varmin keino edetä kun selkeästi tunnistettavat maaston merkit puuttuvat.

(kuva: Peter Nylund)

Ankkurit ylös ja kohti kotia. Arrr!

Lounaspaikaksi löytyi pikkuruinen luoto, joka tarjosi kohtuullisen tuulensuojan. Luodolla nökötti vain pari piskuista mäntyä, mutta muuten kasvillisuutta oli melko laaja kirjo.

Luodon huipulla tuuli melko navakasti, mutta meisema oli karuudessaan komeaa.

Tuulen tuivertamaa heinää.

"Vihreä on kataja kapsahtaa..." (Juniper communis)

Olisko tää joku karhunsammal? 

Tauon jälkeen jäljellä oli enää viimeinen lyhyt pätkä ennen Kasnäsiä.

Reissun päätteeksi saimme vielä todistaa syksyn saapumisen vaikka keli olikin ollut kovin kesäisen tuntuinen. Autoja lastatessa satapäin kurkia lensi kohti etelää töräytellen tervehdyksiään. Ja kuinka ollakaan, kun lähdimme ajamaan alkoi taas sataa kaatamalla vettä.

"Kurjat kurjet esiin kaartaa..."

Reissu oli kaikin puolin onnistunut, lähes täydellinen sanoisin. Kiitos Peterille kun rohkaisit mukaan. Kiitos kaikille retkeilijöille seurasta ja erityisesti järjestäjille vaivannäöstä.

Sunnuntaimelontaa

Melomiskuntoa ja -tekniikkaa on rakennettu kesän aikana kovalla innolla. Kesäkuun alusta lähtien mahdollisuuksien mukaan 1-2 lenkkiä/viikko. Arkisin lenkit jäävät väkisinkin lyhyiksi lähinna tekniikka harjoitteluiksi, mutta muutaman vähän pidemmän lenkin olen onneksi viikonloppuisin ehtinyt kokeilla.

Jännitän meloessa ilmeisesti pohkeita ja ne alkavat helposti kipeytyä/krampata ja samalla varpaat alkavat puutua. Pohkeiden ja varpaiden puutumiseen ratkaisuksi näyttää toimivan polvien alle laitettu koroke (=makuualustarulla). Korokkeesta saa juuri sopivasti tukea, että voi meloa rennosti. En tiedä auttaisiko tähän vaivaan joku muu asennon korjaus, mutta ainakaan jalkatukia säätämällä en ole löytänyt toimivaa asentoa.

Positiivisin kehitys on kuitenkin ollut tasapainon asteittainen löytyminen. Alkuun pienikin sivuaallokko aiheutti epämielyttävää keikkumista ja tunteen, että kohta kippaa. Kun en kuitenkaan ole tahattomasti vielä kaatunut, niin olen pikkuhiljaa alkanut löytää luottoa kajakin pystyssäpysymiseen ja sitä kautta rentoutunut, joka puolestaa parantaa tasapainoa. Pari kertaa olen jopa osannut vähän fiilistellä aallokossa. Pakko silti myöntää, että sivuaallokko ei edelleenkään ole kaikkein kivointa, mutta selkeä parannus havaittavissa. Haastavimmaksi olen havainnut veneväylän ylityksen sivutuulessa. Allokon lisäksi pitäisi pystyä etenemään reippaasti ja samalla tarkkailla veneitä. Tekniikka hajoaa ja homma äityy hosumiseksi.

Erittäin hyödylliseksi on osoittautunut myös seuran pelastautumisharjoitukset, joissa siis kaadutaan tahallaan ja noustaan takaisin kyytiin kaverin kanssa tai yksin. Kaverin avustuksella kyytiin nouseminen on jopa yllättävän yksinkertainen suoritus, josta saattaisi kuvitella selviävänsä ihan tosi paikassakin. Yksin pelastautuminen sen sijaan osoittautui melkoiseksi tasapainoharjoitukseksi, joka ei ainakaan ensimmäisellä kokeilulla minulta onnistunut. Kannattaa siis yksin meloessa olla, aina kun mahdollista, uintimatkan päässä rannasta. Sen lisäksi tieto siitä, että kaatuminen ei ole automaattisesti kuolemaksi, itse kaatuminen on ollut hyvää harjoittelua. Siinä oppii tunnustelemaan miten paljon kajakki voi kallistua ennen kippausta. Jos melalla saa sopivasti tukea vedestä voi käytännössä käydä kyljellään vedessä ja tilanteen voi vielä pelastaa. Toisaalta, jos horjahtaa ilman tukea, niin kiepsahdus tapahtuu aika helposti.

Normaali retkivauhti näyttäisi omalla kohdalla tarkoittavan tällä hetkellä noin 6,5-7,0 km/h. Tällä vauhdilla pidempikään lenkki ei tunnu aiheuttavan kovinkaan suuria vaikeuksia. Toistaiseksi pisimmän retken meloin viime sunnuntaina, kun kiersin Kuusiston saaren. Matkaa kertyi vähän alle 35 km ja aikaa kului 5h 15min (+lyhyt evästauko rannassa). Edellinen pitkä retki oli Ruissalon kierto n. 27 km melko tuulisessa säässä. Sillä lenkillä tuli aallokkoharjoittelua tehokurssina.

Kirjalansalmen silta.

Taukopaikka Kuusiston linnan raunioilla.

Hauska kapea väylä Ryövärinholman ja Kuusiston välissä.

Vartiovuoren Gorilla vol. 2

Lauantaina järjestettiin järjestyksessään toinen Vartiovuoren Gorilla juoksukilpailu. Viime vuonna en ehtinyt kuin paikalle kannustamaan kavereita viimeisen puolen tunnin ajaksi. Tänä vuonna ei ollut aikataulullisia tekosyitä, joten ei auttanut kuin lyödä lenkkarit reppuun ja polkea paikalle. Osallistujamäärä oli nuossut huimasti viime vuodesta ollen nyt 10 kokonaista juoksijaa, tai yksi oli kyllä alaikäinen ja toinen sairaslomalla.

Gorillan konsepti on varsin houkutteleva ja yksinkertainen. Reitti sijaitsee vartiovuorenmäellä (ylläri) ja on pituudeltaa n. 600 m. Mausteena yhteen kierrokseen sisältyy 144 porrasta, ylöspäin. Nousua ehkä 30 m/kierros. Tavoitteena kerätä mahdollisimman monta kokonaista kierrosta kahden tunnin aikana.

Linkin takaa löytyy GPS-jälki.



Tarkoitus oli osallistua vain osallistumisen ilosta ja fiilistellä oikeita juoksijoita kannustellen, sillä juokseminen on jäänyt lähes kokonaan. Tämän vuoden lenkit on laskettavissa yhdenkäden sormilla ja nekin kaikki pituudeltaan max 5 km. No pakkohan sitä oli kuitenkin lönkötellä lähes koko kilpailuaika. Vauhti oli kuitenkin todella hidas ja pidin lyhyen juomatauon joka kierroksella. Eteneminen oli harrastukseen käytettyyn aikaan nähden kuitenkin yllättävän vähän tuskallista. Odotin kramppeja tai edes jotain kolotuksia nilkoissa ja polvissa.

Kirivaihde. (kuva: Tommi Jansson)

Sain lönköteltyä kasaan 17 kierrosta, 2448 porrasta. (gps linkistä puuttuu ensimmäinen kierros, koska lähtö oli niin yllättävä). Vuoden pisin lenkki. Enkä ollut edes viimeinen, voitin sentään VMTL-miehen (joka ehti tosin kuvata satoja kuvia kisan aikana).

Kärkikolmikko kipitteli varsin komean näköistä vauhtia 31 kierrosta. On ne kovia.

Osallistujien iloinen ryhmäpotretti. Vasemmalla kärkikolmikko.

(kuva: Tommi Jansson)

Himoittu kiertopalkinto The gorilla.

(kuva: Tommi Jansson)

Kiitoksia kanssahupailijoilla ja erityisesti kierroslaskijalle/tuomarille.
Ensivuonna taas.

Melonnan alkeet

Olen ihastellut Peterin kajakki-touhuja viimeisen vuoden aikana sen verran, että tuli keväällä itsekin ilmoittauduttua kolmen illan melontakurssille. Saaristomeren Melojien järjestämä kurssi oli niin hyvä ja monipuolinen että innostuin oikein tosissaan. Liityin heti kurssin jälkeen seuran jäseneksi ja onkin tullut käytyä seuran yhteismelonnoissa viikottain.

Jäsenenä saa lainata seuran laajaa kalustoa melontakeskuksen aukioloaikoina ilmaiseksi. Eli aloittaminen on kohtuu helppoa, kun ei ole tarvetta omalle kajakille. Muutama perusvaruste, kuten neopreenikengät ja omat liivit on kuitenkin tullut hankittua. Muita erityisvarusteita ei kesäaikaan oikeastaan edes tarvitse, liivejäkin saisi lainaan, mutta niissä ei ole taskuja, jotka on aika hyödylliset erinäiselle irtotavaralle. Kännykälle tuli hankittua kunnollinen vedenpitävä suojapussi.
Melontavarusteiden(kin) suo näyttää kyllä loputtomalta, joten eiköhän noita varusteita vielä kerry.

(C) Peter Nylund

Melontatekniikkaakin on alkanut pikkuhiljaa löytyä. Tekniikan perusteet opetettiin varsin monipuolisesti kurssin aikana, mutta rentouden löytyminen ja oman tekniikan hierominen vaativat paljon harrastustunteja. Viime viikonloppuna tuli melottua toistaiseksi pisin lenkki, pituudeltaan n. 20 km. Taukoja pidettiin aika reilusti. Olin tyytyväinen siihen, että uskoisin löytäneeni melontaotteeseen vihdoin itselle sopivan tyylin, koska sormet eivät alkaneet puutua, kuten aikaisemmilla lenkeillä on tapahtunut. Hartioita tulee varmaan jännitettyä vielä liikaa, sillä niska oli lenkin jälkeen vähän jumissa. Jalkojen sopivaa asentoa pitää vielä hakea, sille varpaat tuppaavat vähän puutumaan ja luppu lenkinsta alkoi pohkeitä vähän melkein kramppailla.

Kyllä Tämä voisi ihan harrastukseksi muuttua.

(C) Peter Nylund. Koeistuin myös Peterin kajakin. 

Märy12H

Tuli käytyä pitkästäaikaa oikein pyöräkilpailussa. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty Märy 12h -kisa/tapahtuma. Nimi kertoo kaiken oleellisen; ajetaan Salon Märynummella 12 tuntia maastossa.

Kisakeskuksena/huoltopaikkana toimi Hehkun maja. Reitti kulki majan pihan ohi ja oli pituudeltaan vähän alle 8,5 km. Reitti itsessään oli mukavan vaihteleva eikä sisältänyt oikeastaan yhtään tylsää kohtaa (lukuunottamatta hyvin lyhyttä hiekkatienpätkää, joka sekin toimi päivän edetessä mukavana palauttelu/venyttely pätkänä). Reitillä oli yllättävänkin paljon teknistä kivikkoa/kalliota. Polkukaan ei ollut missään kohtaa kovinkaan tasainen vaan sisälsi jatkuvasti mausteena juurakkoa, kivia ja/tai erinäisiä kuoppia tai suopohjaa. Muutama hyvä nousukin oli reitille saatu mahdutettua.

Ainut tavoite jonka itsellenia asetin oli, että jaksaisi ajella suunnilleen sen 12 h:n ajan. Vauhdilla ei niin väliä. En kuitenkaan ole ajanut maastossa kovikaan montaa lenkkiä kevään aikana, kisavauhtisista puhumattakaan.

Luonnollisesti kesän (toistaiseksi) ainut todellinen hellepäivä osui samalle päivälle. Minun lämmönsietokyvylläni se ei todellakaan luvannut kovinkaan mukavaa päiväpuhdetta. Etenkin vähäiseen harjoitteluun yhdistettynä.

(C) Juha Huhtala. Allekirjoittanut lyllertää reitillä.

Kisa alkoi aamulla klo 9.00 lämpötilan ollessa vielä varsin mielyttävä (asteista ei tietoa n.22?). Pari ensimmäistä kierrosta menikin ihan mukavasti. (kierrosajat 36 & 38 min). Jo toisen kierroksen lopussa huomasin, että mies alkaa käydä liian kuumana. seuraavat kaksi kierrosta ajelin sitten vähän rauhallisemmin ja yritin juoda viilennellä itseäni huoltopaikalla mahdollisimman hyvin. (kierrosajat 40&42 min). Tähän asti tuntui vielä menevän ihan hyvin vaikka tiesinkin, että mukavaa ei tule olemaan. Seuraavasta kierroksesta eteenpäin kuitenkin huomasin, että kaikki voimat pakenivat ja jalat olivat pelkkää hyytelöä. Ihan tarkkaan en tiedä mistä näin veltto olo aiheutui. En kuitenkaan ollut ajanut mitään maksimisykevauhtia vaan semmoista vähän perusmaastolenkkiä rivakampaa tahtia. Olin mielestäni saanut syötyä ja juotuakin ihan riittävästi. Lämpöä olisi helppo syyttää, mutta on Tahkollakin ollut monta kertaa vähintään yhtä kuuma, eikä vaikutus ole ollut ihan yhtä dramaattinen. Fakta oli kuitenkin se, että tästä eteenpäin eteneminen oli pelkkää pikkuvaihteilla sitkutusta. Kierrosaikojen hiipuessa jonnekin 50-70 minuutin välille (sis. tauot huoltopaikalla). Olo oli melko kamala; selkään sattui, perse hiertyi ja pää meinasi räjähtää kuumuudessa. Päätin luovuttaa leikin n. 19.30 paikkeilla. Aikaa olisi ollut ajaa vielä pari kierrosta, mutta koska kierroksella 12 tuli 100 km täyteen en löytänyt järkevää motivaatiota jatkaa pidempään. Tavoite jäi siis tavoittamatta.

Pyörä, Spearfish toimi nyt uusitulla takakiekolla loistavasti. Muutamassa dropissa joustoa olisi saanut olla vähän enemmän kuin tuo 100 mm, mutta muuten täydellinen pyörä tämmöiseen.

Itse tapahtuma oli kyllä täydellinen. Meininki oli leppoisaa, mutta kaikki toimi hienosti, kuten tämmöisissä pienen porukan harrastuspohjalta järjestämissä tapahtumissa on tapana. Kiitos Habanero Mountainbikersseille. Tämmöisiä pitkiä kisoja on olemassa aivan liian vähän. Jos kisa järjestetään myös ensivuonna pyrin kyllä ehdottomasti osallistumaan. On se aina niin kamalan kivaa itseään rääkätä.

Teltta

Bikepacking varusteet lisääntyivät taas. Tuli hankittua oikein teltta. Teltta on ollut harkinnassa jo pidemmän aikaa, mutta ostopäätös on jäänyt aina roikkumaan. Lähinnä ongelmana oli erilaisten telttojen loputon tarjonta. Vaikka mielessä onkin ollut kohtuu selkeät kriteerit majoitteen suhteen, niin silti erityyppisiä vaihtoehtoja on hirveästi.

Tärkein kriteeri itselleni oli majoitteen koko/paino. Teltan oli oltava riittävän kompakti, jotta sen saa kaiken muun varusteen lisäksi pyörän kyytiin. Käytännössä 2 kg oli ehdoton yläraja. Hinta (siis halpa) oli seuraava kriteeri. Kaikki Hillet ja vastaavat rajautuivat täten pois. Ennakko-odotuksena on että taltalle ei tule olemaan kovinkaan suurta käyttöä talviaikaan ja en usko että olen lähdössä tunturivaelluksellekaan. Jonkin verran saisi kuitenkin kestää säätä. Näillä perusteilla rajasin ahtaat tunneliteltat pois. Eli, kevyehkö, halpa, vedenpitävä, tilava ja tietty vielä laadukas.
Ahkeran nettikauppojen selaamisen, arvosteluiden lukemisen ja kavereiden vinkkien perustella päädyin Pienehköön yhdenhengen pyramiditelttaan. Tarkalleen LuxeOutdoor Sil Minipeak.

Pyramidi on silikonoitua nylonia n. 700g. Sisäteltta tai "pesä" on käytännössä hyttysverkko jonka pohja on vedenpitävä nylonia (4000 mm) n. 400 g. Tämän päälle vielä kiilat (11 kpl) 120 g ja keskisalko n. 300 g. Koko komeus painaa pusseineen kutakuinkin 1600 g.

Kävin koepystyttämässä himmelin lähimetsään.

Pystytys aloitetaan kiinnittämällä neljä kulmaa kiiloilla maahan. Pohjan koko on noin 2 x 2,5 m.

Seuraavaksi nostetaan pyramidi salon kanssa pystyyn.

Ovireunaa lukuun ottamatta kaikilla seinilla on kiinnitysköysi.

Ja jokaiselta seinältä löytyy myös kiinnityssilmukka maanrajasta.

Teltan kulmat kiristetään helpolla solkisysteemillä. Pääliteltan kankaan sisälle on ommeltu pieni tikku joka pitää kulman pystyssä.

Pesä kiinnitetään ulkotelttaan kulmissaan olevilla koukuilla. Ala-asennossa sisäteltta toimittaa näppärästi teltan pohjan virkaa. Sen päällä voi vaikka istuskella, jos ei ole muuta tekemistä. Pyramidin korkeus on noin 130 cm eli sisällä mahtuu varsin tilavasti oleskelemaan vaikka useampikin ihminen.

Pesä pystytetään yksinkertaisesti kiinnittämällä siinä oleva koukku katosta roikkuvaan lenkkiin.

Ja kas. Sehän on valmis. Ovet saa kokonaan auki ja kiinnitettyä reunoille. Oven puolikkaat voi myös kiinnittää kiilalla maahan.

Pyramidin ylä osassa on edessä ja takaseinällä tuuletusluukut, jotka saa avattua tarranauhatikulla. Huomasin justiin että en ottanut kuvaa, jossa ovet olisivat kiinni. Joka tapauksessa vetoketjussa on kaksi vedintä, eli oven saa avattua myös ylhäätä alas, jos haluaa lisää ilmarakoa.

Eteiseen mahtuu helposti suojaan kaikki muu irtaimisto.

Ensimmäinen pystytys vaati pientä säätämistä. Kiiloja sai irrotella ja asemoida uudestaan useampaan kertaan. Pyramidin saaminen tasaisen tiukaksi vaatii vähän harjaantumista.

Majoite vaikuttaa kokonaisuutena varsin toimivalta. Teltan mukana tulleet lyhyehköt alumiiniset kiilat eivät kuitenkaan oikein vakuuttaneet. Ne irtoavat aika pienellä voimalla. Kun teltta ei ole itsestään seisova olisi toivottavaa, että kiilat olisivat tukevasti kiinni maassa. Toisaalta kokemusta telttailusta ei juurikaan ole, joten en osaa sanoa miten lujassa kiilojen tulisi olla. Kovassa tuulessa kyllä jännittäisi. Pitänee harkita pidempien kiilojen hankkimista.