keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Yhä ylös yrittää...

Kaikessa hiljaisuudessa ja salaa on tullut taas harastettua uutta lajia. Tällä kertaa boulder kiipeilyä. Takana on nyt vähän reilu 6 kuukautta viikottaista treeniä. Lähtötilanne oli siis täysin aloittelija.

Boulder-kiipeily (sisätiloissa) on seinäkiipeilyä, joka tapahtuu matalilla seinillä (alle 5 m) ilman turvaköysiä. Originaalia lajia harrastetaan matalilla kallioilla ja siirtolohkareilla. Putoamisen mahdollisuus tuo oman elementtinsä lajiin, vaikka putoaminen onkin periaatteessa turvallista pehmustetun lattian ansiosta. Silti joidenkin liikkeiden tekeminen vaatii rohkeutta enemmän kuin taitoa tai voimaa.

Alkuun kehitys oli huikean nopeaa, kun tekniikkaa ei ollut lähtötilanteessa nimeksikään. Ensimmäisillä kerroilla kiipesin onnistuneesti, eli toppasin, kuten piireissä sitä kutsutaan, vain kaikkein helpoimpia reittejä. Kaikille reiteille on annettu vaikeustaso, eli greidi. Vaikeus riippuu mm. otteiden koosta ja mallista sekä seinän kaltevuudesta. Reitit rakennetaan erivärisillä otteilla, jotta yksittäinen reitti erottuu muista. Reitissä on aina alin ja ylin ote. Retti on onnistuneesti suoritettu, kun reitin kiipeää alimmasta otteesta alkaen ja koskettaa molemmilla käsillä ylintä otetta, koskematta lattiaa tai muiden reittien otteita. Bouldertehtaalla, jossa olen käynyt, käytetään ranskalaista gredisysteemiä, jossa helpoin taso on 3 ja sitä seuraa 4, 4+, 5, 5+. Tasosta 6 alkaen mukaan tulee myös kirjaimet a,b,c eli seuraavat tasot ovat 6a, 6a+, 6b, 6b+ jne. Jokainen pykälä nostaa periaatteessa vaikeustasoa todella merkittävästi. Vaikeustaso ei kuitenkaan ole absoluuttinen vaan aina reitintekijän arvio. Saman tasoisen kaverin kanssa kiipeillessä onkin huomattu, että jotkut reitit on toiselle hankalia ja toiselle helppoja. Vaikeustason kokeminen riipuu todella paljon kiipeilijän mieltymyksistä, pituudesta, voimasta ja notkeudesta. Joskus esim. pituudesta on hyötyä, mutta vähintään yhtä usein haittaa. Voimasta ja notkeudesta tuskin olisi koskaan haittaa, joten niihin täytyy panostaa.

Tällä hetkellä oma tasoni on noussut alun 4 ja 4+ reitestä jo muutamaan 6a tason toppaukseen. Greidien portaikko on tosiaan erittäin jyrkkä. Tällä hetkellä ei ole mitään järkeä edes tosissaan yrittää 6b reittejä. 6c reiteillä ei pysy edes aloitusotteessa kiinni. Samoin, kun pääsi ensimmäiset 5+ reitit olivat silloin 6a reitit vielä täysin tekemättömiä. nyt 4 ja 4+ tason reitit ovat kuin tikkailla kiipeäisi, eli kehitystä on selkeästi tapahtunut.

Jokaisen uuden tason saavuttaminen on aina edellistä hankalampaa. Nyt kun tekniikkaa ja jotakin pientä ajatusta kiipeämisessä olkaa jo olla, niin huomaan että seuraavien tasojen saavuttaminen tulee vaatimaan jotain muutakin kuin pelkkää kiipeilyharjoittelua. Sormivoimat ja tekniikka paranevat varmasti vielä jatkossakin pelkällä kiipeilyllä, mutta esteeksi alkaa muodostua notkeus ja voiman tuotto ihmeellisistä asennoissa. Nyt kun bouldertehdas meni kiinni kesäksi täytyy yrittää muuten harjoitella liikkuvuutta ja roikkumisvoimia kesän aikana.

Loppuun vielä Matin kuvaama video 6a reitin toppauksesta. Ko. reitti vaati n. kahden kuukauden panostuksen. Kaikki yksittäiset liikkeet olin suorittanut jo jonkin aikaa sitten, mutta eilen se vihdoin onnistui kokonaisuudessaan. Lajin suola onkin juuri uusien, riittävän vaikeiden, reittien onnistuminen, josta saa todella hyvän potkun.
 

maanantai 23. toukokuuta 2016

Viikonloppu saaristossa

Viikonloppuna oli Saaristomeren melojien kevätretki saaristomerelle. Reissu oli niin täydellinen kuin voi olla. Mukavaa samanhenkistä seuraa, loistava sää, kauniit maisemat ja ihana alkukesäinen ulkosaaristo. Kiitoksia vetäjille ja matkaseuralle. Tuli räpsittyä ja dokumentoitua maisemia ja tunnelmia taas aika paljon. Toivottavasti kuvatulvasta välittyy retken tunnelma. Retken GPS tiedostot löytyvät myös jostain tuolta alempaa.

Matkaan kohti Paraisten porttia lähdettiin perjantai-iltana noin kuuden aikaan.


Kajakkien pakkaus on aina samanlainen härdelli, tai kuten ohikulkenut veneilijäihminen kommentoi kaverilleen, mustalaisleiri.


Vihdoin vesille.


Tuuli oli olematon.




Lähtö tapahtui sen verran myöhään, että aurinko alkoi vajota melko pian.















Auringonlasku oli niin näyttävä, että retkue ei meinannut ihastelultaan päästä liikkumaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun ei ollut kiire.





Ensimmäisen yön majapaikkana Sandö. Saarella oli lukuisia loistavia telttapaikkoja. Ilta alkoi hämärtää juuri sopivasti telttojen pystytyksen jälkeen.





Näppärä ja maukas retki-illallinen kaikilla mausteilla. 





Heräilin viiden maissa ja lähdin aamukävelylle tutkimaan saarta.














Sandö on osa salpausselän harjumuodostelmaa. Tämän pidemmälle ei lyhytvartisilla kengillä päässyt, mutta hiekkasärkkä jatkui vielä pitkälle aivan pinnan tuntumassa.


Käkkärämännyt on kuvauksellisia.





Saarella asusteli myös pari korppia. Korpin kraakkuna on oma suosikki lintuäänistä. #Nevermore


Aamukastetta kajakilla.


Rasvatyyni aamu kutsui heittelemään leipiä.


Joskus muninta menee ns. munille. Elämän kiertokulun kannalta tämäkään muna ei varmasti mennyt hukkaan.





Kalaperspektiiviselfie





Matka jatkuu.


Luotojen väriloistoa.


Taukopaikka.


Jännää levää.


Kuvan keskellä joku vauhdikas nilviäinen, joita vipelsi leväkasvuston seassa.


Ulkosaariston kukkaloisto on niukkaa, mutta sitkeää. Valitettavasti kukka-osastolla lajituntemukseni on erittäin heikkoa, joten en edes yritä arvailla nimiä, ruohosipulin tunnistin.





















Kun minulle annetaan suunnistusvastuu on tunkkaaminen aina mahdollisuus. Jostain syysta kaikki kapeikot ja matalikot vetävät puoleensa. (Kuva (C) Peter Nylund)


Seuraava riittävät standardit täyttävä yöpymispaikka löytyi pienen arpomisen jälkeen Mellanlandet nimiseltä saarelta. Saari olikin erinomainen retkikohde, jostä löytyi paljon ihmeteltävää.



Tasasivuinen pyramidi. 


Tasasivuinen lätäkkö. Jääkauden tekosia vaiko vaan erikoinen geologinen sattuma? The truth is out there.


Sisustuselementtinä bonsai-mänty sopii saarisoon.





Yksinkertainenkin retkieväs maistuu aina hyvältä ulkona. Tällä kertaa syntyi vuohenjuusto-broiler-pekoni -rullia kermakastikkeessa. Lisukkeena wok-vihaneksia ja nuudelia. Ruokajuomana puolikuivaa valkoviiniä.


Jälkiruokaa pitää olla myös. Kauraomenapaisos, vaniljakastikeella.


Illallisen jälkeen oli aikaa odotella auringon laskua.





Auringon laskusta on vaikea olla vaikuttumatta.


Pieni merenneito on saaristomerellä vielä harvinaisempi nähtävyys kuin hylje.





Jostain sattuman oikusta retkelle osui taas täysikuu.



Aamulla heräilin taas aikaiselle aamukävelylle ihmettelemään saaren nähtävyyksiä.



Levitoiva siirtolohkare.


Lisää geologisia ihmeitä.








Kookas rankakäärmeyksilokin viihtyi leirin tuntumassa.
Matkaa jatkettiin taas sunnuntain aamuna maisemareittiä takaisin kohti Paraisten porttia.



Viimeinen taukopaikka Höglandilla


Joutsenella pesä varsin huomaamattomalla paikalla. 


Höglandin högaste kohta on 42 m merenpinnan yläpuolella.

Loppuun vielä reitit. Matkaa kertyi yhteensä n. 58 km, joka on yllättävän paljon siihen nähden miten rauhallisesti etenimme ja taukojen ja aamulähtöjen kanssa ei hosuttu.