keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Yhä ylös yrittää...

Kaikessa hiljaisuudessa ja salaa on tullut taas harastettua uutta lajia. Tällä kertaa boulder kiipeilyä. Takana on nyt vähän reilu 6 kuukautta viikottaista treeniä. Lähtötilanne oli siis täysin aloittelija.

Boulder-kiipeily (sisätiloissa) on seinäkiipeilyä, joka tapahtuu matalilla seinillä (alle 5 m) ilman turvaköysiä. Originaalia lajia harrastetaan matalilla kallioilla ja siirtolohkareilla. Putoamisen mahdollisuus tuo oman elementtinsä lajiin, vaikka putoaminen onkin periaatteessa turvallista pehmustetun lattian ansiosta. Silti joidenkin liikkeiden tekeminen vaatii rohkeutta enemmän kuin taitoa tai voimaa.

Alkuun kehitys oli huikean nopeaa, kun tekniikkaa ei ollut lähtötilanteessa nimeksikään. Ensimmäisillä kerroilla kiipesin onnistuneesti, eli toppasin, kuten piireissä sitä kutsutaan, vain kaikkein helpoimpia reittejä. Kaikille reiteille on annettu vaikeustaso, eli greidi. Vaikeus riippuu mm. otteiden koosta ja mallista sekä seinän kaltevuudesta. Reitit rakennetaan erivärisillä otteilla, jotta yksittäinen reitti erottuu muista. Reitissä on aina alin ja ylin ote. Retti on onnistuneesti suoritettu, kun reitin kiipeää alimmasta otteesta alkaen ja koskettaa molemmilla käsillä ylintä otetta, koskematta lattiaa tai muiden reittien otteita. Bouldertehtaalla, jossa olen käynyt, käytetään ranskalaista gredisysteemiä, jossa helpoin taso on 3 ja sitä seuraa 4, 4+, 5, 5+. Tasosta 6 alkaen mukaan tulee myös kirjaimet a,b,c eli seuraavat tasot ovat 6a, 6a+, 6b, 6b+ jne. Jokainen pykälä nostaa periaatteessa vaikeustasoa todella merkittävästi. Vaikeustaso ei kuitenkaan ole absoluuttinen vaan aina reitintekijän arvio. Saman tasoisen kaverin kanssa kiipeillessä onkin huomattu, että jotkut reitit on toiselle hankalia ja toiselle helppoja. Vaikeustason kokeminen riipuu todella paljon kiipeilijän mieltymyksistä, pituudesta, voimasta ja notkeudesta. Joskus esim. pituudesta on hyötyä, mutta vähintään yhtä usein haittaa. Voimasta ja notkeudesta tuskin olisi koskaan haittaa, joten niihin täytyy panostaa.

Tällä hetkellä oma tasoni on noussut alun 4 ja 4+ reitestä jo muutamaan 6a tason toppaukseen. Greidien portaikko on tosiaan erittäin jyrkkä. Tällä hetkellä ei ole mitään järkeä edes tosissaan yrittää 6b reittejä. 6c reiteillä ei pysy edes aloitusotteessa kiinni. Samoin, kun pääsi ensimmäiset 5+ reitit olivat silloin 6a reitit vielä täysin tekemättömiä. nyt 4 ja 4+ tason reitit ovat kuin tikkailla kiipeäisi, eli kehitystä on selkeästi tapahtunut.

Jokaisen uuden tason saavuttaminen on aina edellistä hankalampaa. Nyt kun tekniikkaa ja jotakin pientä ajatusta kiipeämisessä olkaa jo olla, niin huomaan että seuraavien tasojen saavuttaminen tulee vaatimaan jotain muutakin kuin pelkkää kiipeilyharjoittelua. Sormivoimat ja tekniikka paranevat varmasti vielä jatkossakin pelkällä kiipeilyllä, mutta esteeksi alkaa muodostua notkeus ja voiman tuotto ihmeellisistä asennoissa. Nyt kun bouldertehdas meni kiinni kesäksi täytyy yrittää muuten harjoitella liikkuvuutta ja roikkumisvoimia kesän aikana.

Loppuun vielä Matin kuvaama video 6a reitin toppauksesta. Ko. reitti vaati n. kahden kuukauden panostuksen. Kaikki yksittäiset liikkeet olin suorittanut jo jonkin aikaa sitten, mutta eilen se vihdoin onnistui kokonaisuudessaan. Lajin suola onkin juuri uusien, riittävän vaikeiden, reittien onnistuminen, josta saa todella hyvän potkun.