lauantai 31. tammikuuta 2015

Ex tempore yöretki Lakjärvelle

Ilmassa oli selvästi kroonista yöretken tarvetta. Toni mainitsi menevänsä treenimielessä yöretkelle ja mukaan tunki viisi kutsumatonta vierasta.

Sää on ollut viimeiset viikot lähinnä huvittava lumi-loska-sohjo-vesisade kierre. Perjantai illaksi oli kuitenkin luvattu muutama aste pakkasta, joka lisäisi kummasti siirtymien ajomukavuutta.
Lastasin pienen arpomisen jälkeen Pugsleyn, jossa ei ole lokareita, eikä nastoja (ilmeni, että valinta osui nappiin).

Lastattu Pug. Pakkausviritelmistäni olisi tarkoitus kirjoitella erillinen selonteko.


Lähdin matkaan noin 18 maissa. Tienpinnat olivat jo onneksi alkamassa kuivua.
45 km siirtymä meni kivuttomasti joskin hieman hitaasti. Aikaa kului n. 2,5 tuntia muutamalla kuvaustauolla.



Kurjenrahkalla olikin yllättäen oikea talvi ja tuoretta suojalunta oli parikymmentä senttiä. Lähestyminen Lakjärven laavulle puolestaan meni vähemmän tyylipuhtaasti. Onnistuin nimittäin huolimattomuuttani valitsemaan väärän luontopolun, joka kiertää laajemman kaaren, vaikka nimen omaan yritin välttää sille joutumista. No kahden tunnin tunkkaussessio oli tosiasia, koska takaisinhan ei voi kääntyä.

Talven ensimmäinen kunnollinen lumi. Pug oli iloinen.
Kapeilla pitkoksilla ei ollut mitään toivoa ajaa.
Dude where is my laavu??

Paikoin lumi oli todella syvää, ja jostain käsittämättömästä syystä kukaan ei ollut kulkenut siellä! Paikoin reittiä oli lumen takia jopa hankala seurata pimeässä. Lumen alla kaikki oli tietysti edelleen täysin sulaa. Onnistui tottakai myös astumaan suohon ja kastelin toisen kengän kohtuullisesti. Lisäksi pyörä jäi kahvasta kiinni jonnekin juurakkoon suossa. Oli jokseenkin hankala saada se sieltä pitkoksilla tasapainoillen ylös. Koko Pukkipalon reitti oli aika pitkälti ajamattomassa kunnossa, muutamaa tiheämpää kuusikkoa lukuunottamatta, joissa lunta oli vähemmän. Laavulle saavuin n. 22.30 ja siellä olikin jo iloinen leiri hyvässä mallissa.
Kiekot olivat keränneet vähän lisäpainoa.

Täytyy ottaa tästä kyllä opiksi seuraaville soolosuunnistusretkille. Kunnon kartta mukaan ja malttia suunnistukseen. Jostain syystä kuvittelen löytäväni aina näppärästi perille, vaikka suunnistushistoriani ei anna tälle itsevarmuudelle mitään katetta. Onneksi keli oli leuto, enkä lähtenyt kovin pahasti väärään suuntaan ennen kuin tajusin erheeni. Kompassilla (joka onneksi oli mukana) ja puhelimen gepsillä sain tietty helposti tarkistettua suunnan, mutta jos puhelin ei olisi syystä tai toisesta toiminut niin ties mihin olisin päätynyt. Lähes tutussa paikassakin on näemmä helppo harhautua kun taito on hallussa.

Perinteistä suojaoksen retkimuonaa, folionyyttejä.

Kuukin kurkkasi.
Vielä yksi kuva nuotiosta koska se on aina hypnoottinen.

Yöllä oli jostain syystä vähän viileä vaikka ei ilma ollut kovin kylmä. Pukeutuminen ei ollut optimaalista, koska en jaksanut raahata kuivia vaihtovaatteita. Aavistuksen kosteat vaatteet ja sukat viilentävät oloa yllättävän paljon.

Ja vielä. Koska aamullakin tarvitaan tuli.

Aamun sininen hetki.


Yöllä oli satanut vähän luntakin.
Aamupalan jälkeen lähdin kotia kohti, muiden pyörällä saapuneiden jäädessä vielä viimeistelemään aamupalojaan. Peter lähti samoihin aikoihin lykkimään suksilla suon poikki. Tällä kertaa ajelin lyhyempää reittiä.

Nokinaamaselfie.

"Vanha talvitie".







maanantai 19. tammikuuta 2015

Uuden kameran testikuvia sunnuntailenkiltä. Pimeässä otettujen kuvien laatu on aivan eri planeetalta vanhaan kameraan verrattuna. Kalja-ajelua odotellessa...




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

LoppiaisRogaining

Loppiaisena järjestettiin 8 tunnin rogaining kisa Espoossa. Peter kysyi lähdenkö mukaan ja koska mammuttimarssin innoittamana rogaining vaikuttaa todella mielenkiintoiselta lajilta, ei tarvinnut kauaa miettiä.

Menopeliksi valikoitu Troll, koska se on ainut "järkevä" pyörä johon minulla on nastat, eikä lunta ollut niin paljoa, että Pugsleytä olisi kannattanut harkita. Troll riisuttiin työmatkavarustuksesta. (lokasuoja, tarakat ja lastenistuimen kannatin). Siitä kuoriutuikin yllätävän ketterä ja kevyt kisakone.

Troll kisakunnossa. Hommasin vihdoin oman karttatelineenkin.


Muutama päivä ennen loppiaista sääennusteessa tapahtui selkeä muutos kylmempään. Parhaimmillaan matkalla Espooseen mittarit näyttivät -21°C. Kisan aikana lämpötila vaihteli n. 14-18 pakkasasteen välillä. Vaatetus aiheutti vähän mietintää, mutta valikoitunut setti oli oikein onnistunut:
-Jalassa pohjasta villavahvistetut talvisukat ja Laken 303 kengät
-Lyhyet pyöräilyhousut + pitkät trikoot, joiden päällä vielä tuulenpitävät hiihtohiihtohousut.
-Pitkähihainen aluspaita, microfleece ja softcell takki + huomioliivit.
-Kaulassa polarBuff ja päässä kypärän alla tuultapitävä lakki.
-Kädessä lobsterit.

Talvinen varustus. (Kuva: Peter Nylund)
Heti liikkeelle lähdettäessä huomasin, että takajarru oli jäätynyt eikä kahva hievahtanutkaan. Vaijerinkuoressa lymyää ilmeisesti kosteutta. No, hyvin se tuli pelkällä etujarrullakin.

Rogainingin ideana on hakea karttaan merkittyjä eriarvoisia rasteja kilpailuajan puitteissa mahdollisimman monta haluamassaan järjestyksessä. Kartan sai tuntia ennen starttia.
Päätimme Peterin kanssa suuunnata alkuun kohti kauimmaisia ja arvokkaampia rasteja ja poimia lähellä sijaitsevia lopuksi jos jää aikaa. Ruksasimme suosiolla pahimmat rastit pois sillä oli selvää, ettemme ehtisi kaikille rasteille.

(Kuva: Peter Nylund)
Rastit oli sijoitettu niin että pyörällä liikkeellä olleelle nopeinta oli käyttää teitä. Suuri osa rasteista oli ihan umpimetsässä, joten oli viisainta jättää pyörät ja käydä poimimassa kyseiset rastit jalkaisin lähimmältä tieltä tai polulta.
Virallisia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta omien laskelmien mukaan saimme kasaan 77/140p ja haimme 21 rastia 39:stä. Teitä pitkin suunnistaminen ei tuottanut juurikaan ongelmia. Paria rastia haimme maastosta turhan kauan. Vain yhden rastin kohdalla luovutimme pienen pummin jälkeen, kun oikean näköistä polunpäätä ei löytynyt. Yhdelle rastille johtava polku näytti niin "sunnuntaicyclomaiselta" (pahoittelut sisäpiirihuumorista) että jatkoimme vähin äänin kohti seuraavaa.

Täällä se jossain on.
Olimme liikkeellä perinteisellä retkeilyvauhdilla, ja se näkyy datassa. Kokonaismatka 61 km, pyörän mittarissa 53 km. Kokonaisaika n.7,5h, josta pyörät olivat liikkeessä vain 3h45min.

Retkellä nautitaan retkieväitä.
(Kuva: Peter Nylund)

Varsin mielyyttävä tapahtuma ja lajikokeilu. Sää oli uskomattoman kaunis. Retkelle osui auringonpaistetta ja täysikuu. Jos pyörärogainingia olisi enemmänkin tarjolla osallistuisin edottomasti uudestaan.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kierrekorjaus

Pultti oli ruostunut kiinni kierteisiin niin pahasti, että katkesi kun yritin avata sitä.
Vanha ruuvi katki rautasahalla ja loput pois 4 mm terällä.
M5 kierretyökalulla uudet jengat.


Så här.
Voilá