maanantai 29. kesäkuuta 2009

Tahko MTB 27.6.09

No niin. 120 kilometriä maastopyörällä paahtavassa helteessä suoritettu.

Ensimmäiset 40 km meni kivasti ja nopeasti, loput +80 km vähemmän mukavasti ja hitaasti. Lähdin liian kovaa, puolessä välissä ekaa kierrosta olin alle 4 tunnin vauhdissa. En muistanut katsella kelloa tarpeeksi. Väliaika oli kutakuinkin 4:38. Toisen kierroksen ajelinkin sitten huomattavasti hitaammin, kun ei vaan voinut ajaa kovempaa. Loppuaika 10:27.12. Varsiaista aikatavoitetta ei ollut, mutta toivoin pääseväni alle 10 tunnin.

Kelin raakuudesta kertonee myös se, että ilmeisesti noin 40/170 keskeytti tai ei ehtinyt toiselle kierrokselle (lähes 25%).

Pieni flunssa tosiaan oli pohjilla, kisäpäivänä ja perjantaina ei ollut kullä mitään kummenpia tuntemuksia, mutta sunnuntaina ja tänään on taas nenä tukossa.

Ensi vuonna voisi kokella geelejä ja treenausta. Tänä vuonna käytössä ollut metodi koostui lähinnä syömisesta ja laiskottelusta.

Ensivuonna taas, ehdottomasti. On se vaan niin hieno kokemus.

On muuten todella jännää, miten nopeasti tuskan ja epätoivon sekaiset tunnit pyyhkiytyvät pois mielestä ja on jo seuraava kerta mielessä. Kai siitä maaliinpääsystä iskee joku endorfiini humala päälle.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2009

Tahko lähestyy II

Perkele, pukkaa flunssaa. Jos ei tästä pahemmin oireet enää pahene, niin kai se siitä. Jos huomenna on pää täynnä räkää, niin menee pahasti vitutuksen puolelle.

TILANNEPÄIVITYS 25.7
Ei ihan täysverinen flunssa, ehkä enemmänkin vain nuha. Kirves ei ole kaivossa ja ajohousutkin on ehjät.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Metan voimansiirto

Meta pesty ja rasvattu juhlakuntoon.

Pesun jälkeen oli tarkoitus säätää ne kaksi isointa takaratasta pois pelistä. Onneksi kuitenkin kokeilin vielä vaihteita. Minkäänlaista vikaa ei nimittäin enää ilmennyt. Elämän suuria mysteereitä. Takapakassa ei ollut mitään vierasesineitä, sen tarkistin ensimmäisenä oireiden ilmaannuttua.

Lounaslistalla tällä viikolla:
pastaa ja leipää.
Leivoin myös jälkikasvun kanssa piimäkakun :)

torstai 18. kesäkuuta 2009

Tahko lähestyy

Reilu viikko Tahkoon. Kerjäsin yllytystä ja sain mitä tilasin. Sarja vaihdettu 60 -> 120 km. Öh?

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Pidempi aamulenkki

Tänään tuli heitettyä pidemmän puoleinen aamulenkki Metalla.

Lähtö 4.50 siirtymä kohti Kaarinan keskustaa. Takaisin kotona 13.30.
Reitti: Kaarina-Kuusisto-Ala-Lemu-Katariina-Ilpoinen-siirtymä Raisioon-Kullaanvuori-Hauninen-Pomponrahka-Oriketo ja Halinen.
Ajoaika: 6 h 31 min
Matka: 101 km

Vauhti oli sopivan rauhallinen, joten missään vaiheessa ei ollut kurjaa. Ainoastaa hauskaa. Luvattua sadettakaan ei saatu. Hyvää Tahkoreeniä.

-------------------------

Metassa saattaa olla voimansiirto loppumassa. Kaksi isointa takaratasta ei toimineet ollenkaan, muilla vaihteilla ei ongelmia. Diagnoosi: ilmeisesti kaksi isointa ratasta, joita harvoin edes käytän eivät ole kuluneet ketjun mukana, josta seuraa yhteensopimattomuus. Täytyy vielä testata, mutta vika tuskin on säädöissä, sillä muut vaihteet toimivat kuin ajatus. Kilometrejä kertynyt kuitenkin melkein 2500. Tarviikohan Tahkolla pienimpiä välityksiä? Varastosta löytyisi periaatteessa sopivia vaihto-osia, mutta en ole ihan varma viitsinkö nähdä vaivaa. Ajattein, että jos vaan säätäisi rajoitinruuvilla nuo kaksi ratasta pois ja ajaisi loppuun.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Nesteytyksestä

Tuli muuten eilisellä lenkillä testattua vähän vedenkulutusta/nesteen haihtumista:

Alkupaino repun kanssa oli aika tasan 2 kg suurempi, kuin paino lenkin jälkeen. Mies painoi kuitenkin tasan saman lenkin jälkeenkin (Ei pitstoppia). Eli oletettavasti nautiskelin nestettä saman verran kuin hikoilin. Nesteen kulutus/häviö oli siis aika tasan 1/2 l tunnissa. Olisin veikannut jopa isompaa nestehäviötä. Sää oli tosin aika viileä. Jos tämän kesän helteet eivät ole vielä ohi täytyy testata uudestaa kuumemmalla kelillä.

Unohtui mainita, että Metan puslat tuli vaihdatettua viime viikolla. Hyvin pelaa. Pitäisi varmaan sijoittaa uuteen mittariin. Nykyinen on jeesusteipillä kasassa ja kiinnitetty. Toimii kuitenkin vieläkin.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Tahkoreeniä

Ajelin seuraavanlaisen aamupäivälenkin:

Siirtymä Imppariin-Ek1-Pomponrahka-Ek2-Vesilaitoksenkautta Kullaanvuoren rossipätkät-KUC-alas vesilaitokselle-Ek3-Ek4-Ek5-Hautausmaan EK-Lentokentän Enskapätkiä-Hautaausmaan EK toiseen suuntaan-Ja siirtymä kotio.

Reilu 53 km tuli mittariin.
Ajoaika: 3 h 30 min
Kokonaisaika: 3 h 49 min
Sää + 14, aurinkoinen

Hajotustakuu: mittariteline hajosi lopullisesti tyylikkään "OTB suorille jaloille kallion reunalta" -liikkeen yhteydessä. Samalla venähti myös nilkka. Ei isompaa damagea, vähän aristaa kierrettäessä. Ei haittaa ajoa.