torstai 19. elokuuta 2010

Ketjuhommia

Pugista meni pari viikkoa takaperin ketjut poikki. Irronneet osat sai kuitenkin laitettua vielä työkalulla takaisin, joten pääsi ajamaan metsästä kotiin. Koska korjaus tuntui onnistuneen, en heti saanut aikaiseksi tilata uusia ketjuja. No poikkesihan ne viime viikolla uudestaan samasta kohtaa. Tällä kertaa korjaaminen ei onnistunut yhtä helposti. Kävi kuitenkin tuuri, sillä ketjut katkesivat pikalukon viereisestä lenkistä. Ei muuta kun rikkinäiset osat pois ja vähän lyhyempi ketju kasaan. Pätkitty ketju ei riittänyt 20 hampaisen vapaarattaan kanssa. Eli vielä kiekkojen vaihto päittäin ja matka jatkui astetta raskaammalla vaihteella. Helppoa ja kätevää.

Sain uudet ketjut (SRAM PC-1) asenneltua eilen.

Samalla vaihdoin myös Metan ketjut toiseen kierrätyspariin. Uudella voimansiirrolla on ajettu nyt n. 300 km. Olisi voinut vaihtaa jo vähän aiemmin, että tulisi tasaisemmin venytettyä molempia ketjuja.

Ei kommentteja: