maanantai 30. kesäkuuta 2014

TAHKO DNF

No niinhän siinä sitten kävi, että ensimmäinen keskeytys tuli koettua Tahkolla.

Varsinainen Myrphyn lain mukainen Tahko. Ehkä ihan kaikki mahdollinen ei mennyt pieleen, mutta riittävän moni asia pisti kapuloista rattaisiin. Tekosyitähän nämä on kaikki, mutta selkäjumi, kammottava univelka ja orastava flunssa yms riittivät helposti hidastamaan etenemistä niin, että 120 km kohdalla oli todettava faktat ja jättää suosiolla homma kesken.

Ensimmäinen kierros kulki ajallisesti (4h 15min) vain aavistuksen suunniteltua (n. 4h) hitaammin, mutta eteneminen tuntui kovin hankalalta ja väkinäiseltä. Sinänsä yölla ajettu kierros oli hieno kokemus. Ei ruuhkia ei hellettä ja bonuksena kinahmi ykkösessä liihotelleet lepakot. Hieno tunnelma kaikkinensa.

Toisen kierroksen alku osoitti heti, että kaikki tehot eivät olleet käytössä. Siirtymillä vauhti riitti enää vaivoin yli 20 km/h nopeuteen ja siksi alkoi myös paleltaa melkolailla. Toisen kierroksen puolivälin paikkeilla aloin laskeskella käytettävissä olevaa aikaa. Alkoi näyttää heikolta että pääsisin aloittamaan kolmannen kierroksen järkevässä ajassa. Tavoitteena oli päästä kolmannelle kierrokselle noin 8:45, sillä 9:00 reitille vapautetaan noin 2000 pyöräilijää ja niiden sekaan joutuminen kolmannelle kierrokselle olisi melkoinen katastrofi. Vauhtini hidastui kuitenkin jatkuvasti kun yksinään polkeminen ei motivoinut puristamaan. Näin koko toisen kierroksen aikana 2 kilpailijaa. Huoltopaikatkin olivat lähes autiot. Maalialueella olin 9:15 eli toinen kierros oli käsittämättömasti kolme varttia hitaampi kuin ensimmäinen. En nähnyt mitään järkeä lähteä enää jatkamaan sillä neljännelle kierrokselle lähtemisen takaraja on 14:15. Kolmas kierros olisi pitänyt siis ajaa käytännössä nopeammin kuin toinen. Vaikka muut 2000 kuskia eivät olisikaan olleet hidastamassa (tosin tässä tapauksessa olisin varmasti hidastanut niitä enemmän kuin ne minua) ei maaliin selviämiselle olisi ollut mitää mahdollisuutta.

Varsinaisesti ei ole edes hirveän pettynyt olo , mutta vähän harmittaa kun tietää, että se olisi ollut ihan tehtävissä ilman terveyshuolia. No nyt on kaksi vuotta aikaa taas valmistautua...

Reissu oli kuitenkin taas oikein loistava. Kiitos MTB-Turun porukoille.

Ei kommentteja: