maanantai 17. elokuuta 2015

Sunnuntaimelontaa

Melomiskuntoa ja -tekniikkaa on rakennettu kesän aikana kovalla innolla. Kesäkuun alusta lähtien mahdollisuuksien mukaan 1-2 lenkkiä/viikko. Arkisin lenkit jäävät väkisinkin lyhyiksi lähinna tekniikka harjoitteluiksi, mutta muutaman vähän pidemmän lenkin olen onneksi viikonloppuisin ehtinyt kokeilla.

Jännitän meloessa ilmeisesti pohkeita ja ne alkavat helposti kipeytyä/krampata ja samalla varpaat alkavat puutua. Pohkeiden ja varpaiden puutumiseen ratkaisuksi näyttää toimivan polvien alle laitettu koroke (=makuualustarulla). Korokkeesta saa juuri sopivasti tukea, että voi meloa rennosti. En tiedä auttaisiko tähän vaivaan joku muu asennon korjaus, mutta ainakaan jalkatukia säätämällä en ole löytänyt toimivaa asentoa.

Positiivisin kehitys on kuitenkin ollut tasapainon asteittainen löytyminen. Alkuun pienikin sivuaallokko aiheutti epämielyttävää keikkumista ja tunteen, että kohta kippaa. Kun en kuitenkaan ole tahattomasti vielä kaatunut, niin olen pikkuhiljaa alkanut löytää luottoa kajakin pystyssäpysymiseen ja sitä kautta rentoutunut, joka puolestaa parantaa tasapainoa. Pari kertaa olen jopa osannut vähän fiilistellä aallokossa. Pakko silti myöntää, että sivuaallokko ei edelleenkään ole kaikkein kivointa, mutta selkeä parannus havaittavissa. Haastavimmaksi olen havainnut veneväylän ylityksen sivutuulessa. Allokon lisäksi pitäisi pystyä etenemään reippaasti ja samalla tarkkailla veneitä. Tekniikka hajoaa ja homma äityy hosumiseksi.

Erittäin hyödylliseksi on osoittautunut myös seuran pelastautumisharjoitukset, joissa siis kaadutaan tahallaan ja noustaan takaisin kyytiin kaverin kanssa tai yksin. Kaverin avustuksella kyytiin nouseminen on jopa yllättävän yksinkertainen suoritus, josta saattaisi kuvitella selviävänsä ihan tosi paikassakin. Yksin pelastautuminen sen sijaan osoittautui melkoiseksi tasapainoharjoitukseksi, joka ei ainakaan ensimmäisellä kokeilulla minulta onnistunut. Kannattaa siis yksin meloessa olla, aina kun mahdollista, uintimatkan päässä rannasta. Sen lisäksi tieto siitä, että kaatuminen ei ole automaattisesti kuolemaksi, itse kaatuminen on ollut hyvää harjoittelua. Siinä oppii tunnustelemaan miten paljon kajakki voi kallistua ennen kippausta. Jos melalla saa sopivasti tukea vedestä voi käytännössä käydä kyljellään vedessä ja tilanteen voi vielä pelastaa. Toisaalta, jos horjahtaa ilman tukea, niin kiepsahdus tapahtuu aika helposti.

Normaali retkivauhti näyttäisi omalla kohdalla tarkoittavan tällä hetkellä noin 6,5-7,0 km/h. Tällä vauhdilla pidempikään lenkki ei tunnu aiheuttavan kovinkaan suuria vaikeuksia. Toistaiseksi pisimmän retken meloin viime sunnuntaina, kun kiersin Kuusiston saaren. Matkaa kertyi vähän alle 35 km ja aikaa kului 5h 15min (+lyhyt evästauko rannassa). Edellinen pitkä retki oli Ruissalon kierto n. 27 km melko tuulisessa säässä. Sillä lenkillä tuli aallokkoharjoittelua tehokurssina.



Kirjalansalmen silta.

Taukopaikka Kuusiston linnan raunioilla.


Hauska kapea väylä Ryövärinholman ja Kuusiston välissä.






3 kommenttia:

Yeti kirjoitti...

6.5 - 7 km/h on ihan hyvä retkivauhti. Sillä pärjää käytännössä kaikilla retkillä.

Yeti kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Jarkko kirjoitti...

Hyvä tietää. Kaikki yli 7 km/h ilman myötätuulta tuntuu jo urheilulta.